Kiinteistönvälittäjäksi palaava Kaisa Liski vastaa: Näin käy ravintolabisneksen!

Kaisa Liski
Mainos
Mainos päättyy

Yrittäjä Kaisa Liski on emännöinyt lounasravintolaa Riihimäellä viime syksystä saakka. Hän kertoi kuitenkin palaavansa kiinteistönvälityshommien pariin, sillä se on hänen toinen intohimonsa.

- Se on suurin rakkauteni, ja olen tosi taitava siinä. Olen älyttömän hyvä kiinteistönvälittäjä ja loistava myyjä, mutta hyvin keskinkertainen yrittäjä.

- En enää tämän ikäisenä opettele uutta ammattia, sillä osaan hyvin jo kaksi, hän perustelee.

Ravintolabisnestä hän ei tästä huolimatta hylkää, vaan hänellä on suunnitelmia laajentaa yritystoimintaansa.

- Olen jo etsinyt toimitiloja. Sen ravintolan konsepti tulee olemaan aivan uusi ja poikkeuksellinen. Uskon vahvasti, että paikka saadaan auki vapuksi.

Mainos
Mainos päättyy
Kaisa Liski
Ravintola pyörii Kaisan mukaan hyvän henkilökunnan ansiosta, vaikka hän itse olisikin pois paikalta.

Yllätyspäätös! Kaisa Liski kertoo palaavansa kiinteistöalalle: ”Vaikuttaa siltä, että kyllä minä kelpaan vielä”

Kaisan aiemmin pyörittämä kiinteistöalan firma teki konkurssin vuonna 2019. Hän vietti kuukausia sairauslomalla stressin vuoksi.

- Ulosotto ja konkurssi ovat vain prosesseja, eikä siitä tarvitse lamautua. Eihän se ole koskaan mukavaa, että joutuu selittelyn alle ja käymään läpi oikeusjuttuja vain siksi, että on yrittänyt. Mutta tämä järjestelmä vain toimii niin. Kaikki ei mene aina kuin unelmissa, hän toteaa.

Kilpailuhenkiseksi itseään luonnehtiva yrittäjä kertoo, että tuo piirre on laantunut hänessä uupumuksen ja sairastumisen myötä.

- Ei tarvitse olla ykkönen – riittää, että on itselleen sopiva. 

Kaisa Liski
Ravintoloitsijan on tähän mennessä yllättänyt yksi asia. - Päivät olivat paljon pidempiä kuin osasin odottaa.
Mainos
Mainos päättyy

- Nyt jaksan hyvin, ja jos juna jatkaa tätä vauhtia matkaa, niin pysyn kyllä kyydissä.

Kaisa Liski siirtyi asuntobisneksestä ravintola-alalle: Stressi oli tappaa minut

Arkistovideo: Kaisa kertoo viime kesänsä kuulumisista.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan