Ruotsalaiset äimän käkenä! Danny heitti rajun keikan luksuslinnassa: "Se oli suurmenestys"

Danny Ruotsissa.
Mainos
Mainos päättyy

Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen viettää parhaillaan 80-vuotisjuhlavuottaan. Sen kunniaksi yksi Suomen kautta aikojen kovimmista viihdyttäjistä suuntaa syksyllä mittavalle, 30 konserttia käsittävälle kiertueelle.

Danny lähtee massiiviselle juhlakiertueelle – kutsui valtavan joukon mediaa paikalle

Sitä ennen on kuitenkin luvassa 10 keikkaa Ruotsissa. Kevätkiertue länsinaapurissa käynnistyy jo tänä keväänä, aprillipäivänä 1. huhtikuuta.

Vierivä kivi ei sammaloidu. Danny, 79, suuntaa syksyllä peräti 30 paikkakuntaa käsittävälle konserttikiertueelle.
Vierivä kivi ei sammaloidu. Danny, 79, suuntaa syksyllä peräti 30 paikkakuntaa käsittävälle konserttikiertueelle.

Mikään aprillipila ei kuitenkaan ole kyseessä. Kotimaan valovoimaisimpiin viihdyttäjiin vuosikymmeniä lukeutunut Danny on ollut kova luu myös Ruotsissa, missä on myös esiintynyt useaan otteeseen.

Mainos
Mainos päättyy

1960-luvun loppu oli Dannylta suoranaista dominointia. Suklaasilmäisen porilaisen albumit keikkuivat kuukausikaupalla ylhäisessä yksinäisyydessään kotimaisilla listoilla. Eritoten vuonna 1968 ilmestynyt studioalbumi Danny ja seuraavana vuonna ilmestynyt samanniminen kokoelmalevy olivat järisyttäviä hittejä.

Mitä ruotsinlaivalla oikein tapahtui? Seiskan tietojen mukaan Danny ja Erika painelivat yöksi samaan hyttiin

Mauritzbergin luksuslinna on tullut tutuksi Dannylle, joka isännöi siellä aikoinaan linnanherrana.
Mauritzbergin luksuslinna on tullut tutuksi Dannylle, joka isännöi siellä aikoinaan linnanherrana.

Länsinaapurissakin saatiin Danny-huumasta osansa. Television voima oli tuolloin vielä väkevämpi kuin nykyään, ja siksi Ilkka Lipsasen esiintyminen Ruotsin televisiossa ei ollut mikään pikkujuttu.

Näin Danny vastaa kohuun yhteisestä yöstä Erika Vikmanin kanssa: "Arvelinkin, että..."

– Sain tehdä ensimmäisen Rock Side Storyni Ruotsin televisiolle. Vuosi oli 1968. Olin toki jo sitä ennen kiertänyt Ruotsissa monia ”suomalaispaikkakuntia”, kuten Göteborgissa, Boråsissa ja Tukholmassa, Danny sanoo Seiskalle.

Benny Andersson on muiden Abban jäsenten tavoin yksi Ruotsin kovimpia poptähtiä kautta aikojen.
Benny Andersson on muiden Abban jäsenten tavoin yksi Ruotsin kovimpia poptähtiä kautta aikojen.
Mainos
Mainos päättyy

Danny on myös asunut Ruotsissa. Hänen ex-vaimonsa Liisa Lipsanen majailee vielä tänäkin päivänä Itämeren rannalla omistamassaan, pröystäilevän upeassa Mauritzbergin linnassa. Se tuli 1990-luvulla tutuksi Dannyllekin.

– Sain olla siellä linnanherrana joitakin vuosia. On minulla siis kokemusta Ruotsistakin.

Morjens, Danny! Iso D kertoo olevansa yhä moikkausväleissä Bennyn kanssa.
Morjens, Danny! Iso D kertoo olevansa yhä moikkausväleissä Bennyn kanssa.

Harvinaisen kovaa hehkutusta! Erika Vikmania ylistävä Danny paljastaa intiimin viestin uhkealle laulajakaunottarelle: ”Sanoinkin hänelle…”

– Kerran jopa esiinnyin linnan arvovaltaisille vieraille ison show’n kanssa. Se keikka oli suurmenestys. Suurin osa musiikistani esitettiin silloin englanniksi, Danny muistelee.

Danny on myös keikkaillut ruotsalaisartistien kanssa. Kultaisissa muistoissa takavuosien ruotsalaisyleisöt sekosivat ihastuksesta, kun Suomen oma Danny valloitti keikkalavoja Burken Och Hans Burkar -nimisen kokoonpanon kanssa.

– Se oli hyvin suosittu ruotsalaisbändi. Kiersimme heidän kanssaan aikoinaan kovasti Ruotsissa.

Mainos
Mainos päättyy

Shokkikäänne! Danny kolmiodraaman keskellä – Erika Vikman ja Helmi Loukasmäki taistelevat iskelmälegendasta

Osa ruotsalaistutuista on säilynyt tähän päivään saakka. Yksi heistä on Abban perustajajäsen Benny Andersson, jonka kanssa Danny kertoo olevansa moikkausväleissä.

Dannyn kolmiodraama paisuu! Helmi Loukasmäki lataa suorat sanat Erika Vikmanista: "Meillä ei ole minkäänlaista yhteyttä!"

– Benny on vanha tuttu. Tapasimme toisemme ensi kerran 1965 eräässä tv-show’ssa Suomessa. Viimeksi näimme toisiamme pari vuotta sitten, keväällä Helsingin Svenska Teaternissa.

– Ja Stikkan Andersoninkin eli Abban managerinkin olen tavannut! Se tapahtui Cannesissa 1968, kun vastaanotin siellä Midem Trophyn eli Suomen kaikkien aikojen eniten levyjä myyneen artistin palkinnon, Danny muistelee.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan