Dannyn kolmiodraama paisuu! Helmi Loukasmäki lataa suorat sanat Erika Vikmanista: "Meillä ei ole minkäänlaista yhteyttä!"

Seiska paljasti viime viikolla Ilkka ”Danny” Lipsasen, 79, kärvistelevän mehevän kolmiodraaman keskellä.
Seiskan tietojen mukaan Dannystä käyvät kulisseissa kovaa taistelua viihdepioneerin avustajaksi häveliäästi tituleerattu Elovena-unelma Helmi Loukasmäki, 20, sekä Dannyn ex-puoliso, seksuaalisuudelle flirttaileva poptähti Erika Vikman, 28.
Hyvätapaisesta Helmistä on piirtynyt kuva kilttinä ja hiljaisena seuraneitinä. Pohjalaisblondi väläyttelee kuitenkin pippurista puoltaan, kun hänelle mainitsee, että Seiskan tietojen mukaan kolmiodraamaan joutunut Helmi ei suostuisi luovuttamaan paikkaansa Dannyn rinnalla.

– Hmph! Minulla ei ole mitään aihetta luovuttaa paikkaani. Nyt on annettu ymmärtää, että roikkuisin täällä Kirkkonummella vastoin muiden tahtoa väkisin, mutta se ei pidä paikkaansa.
Helmi hiljenee reportterin kysyessä Erika Vikmanista. Sanansa tarkkaan asetteleva kaunotar toteaa, ettei Erikaa ole näkynyt mailla halmeilla.
– Olen ylipäätään tavannut Erikan kerran tai kaksi, ja siitäkin on jo pari vuotta. En tunne häntä ollenkaan, eikä meillä ole minkäänlaista yhteyttä.
Pyynnöstä Helmi miettii, miten suhtautuisi, jos Erika tulisi paikalle soittamaan ovikelloa.
– Jaa-a... Sanoisin varmaankin, että tervetuloa kahville! Helmi näpäyttää.