"Pitää sanoa villejäkin fantasioita ääneen!" - Marja Hintikka haaveilee erilaisesta hoitolasta

Marja Hintikka
Mainos
Mainos päättyy

Juontaja Marja Hintikka, 43, sekä aviopuoliso, juontaja Ilkka "Ile" Uusivuori, 42, pakenivat hektistä arkea kahdestaan hotellilomalle Helsingin keskustaan. Työnteko toki jatkui, mutta pariskunnan kolme lasta jäivät pois kuvioista koko viikonlopuksi.

Aktiivisesti sosiaalista mediaa päivittelevä Marja jutteli Instagram-sivunsa tarinaosioissa eilen (6.5.) oman ajan viettämisen tärkeydestä.

Hän kertoo saaneensa seuraajilta suuren määrän viestejä, joissa fiilistellään pariskunnan yhteistä, kahdenkeskeistä aikaa. Juontaja kertoo samaistuvansa yhdessä hehkuttamiseen.

- Olen aina aivan fiilareissa, kun joku pääsee jollekin hotellilomalle tai ravintolaillalle.

Mainos
Mainos päättyy

Mitä ihmettä? Nähdäänkö Marja Hintikka ja Ile Uusivuori Temptation Island Suomessa? Ileltä napakka kommentti

Yhteinen parisuhdeaika on kenties saanut Marjan mielikuvituksen liikkeelle, sillä hän alkaa selittää uudenlaisesta visiostaan.

- Minun salainen unelmahan on se, että minulla olisi sellainen jonkinlainen vanhempien hoitola, jonne voi tulla ovelle. Sitten se on niin kuin "tuonne puolelle, jos haluat omaa aikaa ja yksinoloa, tuonne puolelle, jos parisuhdeaikaa. Lapset voi jättää tähän", hän visioi viittilöiden vasemmalle ja oikealle.

Marja kertoo hoitolan olevan oiva ratkaisu esimerkiksi tukiverkottomille vanhemmille.

- Sinulla olisi mahis saada semmoinen palveluseteli, vaikka kerran kaksi vuodessa sitä voisi hakea ja sitten pääsisi sinne hoitolaan saamaan omaa tai parisuhdeaikaa, Marja suunnittelee, ja kysyy saapuisivatko seuraajat hänen hoitolaansa.

"Alasti Hietsuun uimaan" - Marja Hintikka avautuu podcastissa kaoottisesta persoonallisuudestaan

Mainos
Mainos päättyy

 Tämänpäiväiseltä (7.5.) aamulenkiltään Marja on päivittänyt uusimpia kuulumisia vanhempainhoitolansa, "Mama's & Papa's parantolan" suhteen. Hän kertoo saaneensa ainakin tuhat viestiä "Hintikan hoitolaan" liittyen.

- Moni haluaisi tulla sinne töihinkin! Jotenkin tämä resonoi isosti, hän pohtii.

Marja Hintikka paljastaa podcastissa, miten salasuhde Ile Uusivuoren kanssa alkoi - hipsivät samasta sängystä eri aikaan töihin

- Pitää sanoa sellaisia villejäkin fantasioita ääneen, koska ei voi tietää, Marja täräyttää.

- Nyt olen ehkä itse sellaisessa tilanteessa, että olisin monesti ollut sen hoivapaikan tarpeessa itse, hän sitten myöntää.

Ajatus on saanut Marjan pohtimaan, että hoitola voisi olla todella hyvä asia myös laajemmalla skaalalla.

- Tuntuu, että kyllä tämä kannattaisi varmaan yhteiskunnallekin. Jos tuossa kymmenen pinnaa avioeroja saisi peruttua tuollaisella, niin sehän jo maksaisi aika nopeasti itsensä takaisin. Pienten lasten vanhempien avioerot maksavat tälle yhteiskunnalle ihan sikana. 

Mainos
Mainos päättyy

Marja Hintikalta suoraa puhetta somessa: ”Tiedättekö mitä inhoan?”

Radiosta ja televisioista tuttu, pitkän uran median parissa tehnyt Marja on juontanut muiden muassa Sukuni salat-, Secret Song Suomi- ja SuomiLove -ohjelmia. 

Marja Hintikka jakoi harvinaisen kuvan trikoissa: ”Ei oo ollut mulle ihan helppoa”

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
"Pitää sanoa villejäkin fantasioita ääneen!" - Marja Hintikka haaveilee erilaisesta hoitolasta