Pepe Willberg villistä naisruletistaan: En ole ollut naisten vietävissä

Pepe Willbergin, 75, naisrulettia avataan juuri ilmestyneessä Sauli Miettisen kirjoittamassa Pepe Willberg Muuttuvat tiet -kirjassa.
Pepen vaimo Pauliina Visuri vertaa kirjassa Pepen ihmissuhdekuvioita Kauniit ja rohkeat -saippuasarjaan. Artisti itse suhtautuu sutinoihinsa jo huumorilla.
– Sellaisesta sotkusta selviytyminen vaatii aikamoista älykkyyttä, Pepe kiteyttää kirjassa.

Pepe tutustui ensimmäiseen vaimoonsa Leenaan yhtyeensä keikalla ollessaan 19-vuotias. Pian Leena huomasi olevansa raskaana. Pari vihittiin helmikuussa 1966, ja toukokuussa syntyi Heidi-tytär.
Leena ei viihtynyt keikkailevan muusikon vaimona, eikä myöskään pitänyt siitä, että siippa majoitti ystäviään perheen kotiin. Kerran Pepe sai vaimoltaan käsilaukusta päähänsä keskellä Espaa, ja kerran ikkunasta lensi matkaradio hänen peräänsä.
Leena muutti yhteisestä kodista pois vuonna 1973, vaikka virallisesti liitto jatkui vielä pari vuotta.
Vuonna 1974 eräs perheellinen nainen synnytti Pepelle satunnaisten tapailujen tuloksena poikalapsen. Isyyttä ei koskaan vahvistettu, koska vauvan äiti eli avioliitossa, eikä esittänyt Marcoksi nimetyn pojan elatukseen liittyviä vaateita.
Vasta viittäkymppiä lähestyessään Marco toivoi Pepeltä isyyden varmistamista. Pepe suostui testiin, joka vahvisti hänen olevan isä.
Pepe tapasi keikallaan syksyllä 1974 nuoren Kristiinan. Suhde johti seurusteluun, kun ylioppilaaksi päässyt Kristiina muutti Pepen luo. Kirjan mukaan suhde vaikutti alusta alkaen tilapäisratkaisulta.
Pepe kertoo kirjassa pettäneensä Kristiinaa vuoden 1970 Miss Suomen Ursula Rainion kanssa. Kristiina yllätti salaparin sängystä.
Ursulan vuoteessa nukkunut Pepe heräsi, kun petetty tyttöystävä repi peittoa hänen päältään.

– En minä lähde mihinkään, Pepe vastusteli.
Kristiinan ja Pepen suhde jatkui Pepen syrjähypyistä huolimatta.

Pepe tapasi vuonna 1975 keikallaan 17-vuotiaan Kirstin, ja suhde eteni seurusteluksi.
Pepe lähentyi myös Dannyn sihteerin, Leila Salmelaisen kanssa. Pepe kertoo kirjassa Leilan hakeneen häneltä lohtua, kun Danny alkoikin seurustella Armi Aavikon kanssa.
Pepe uumoilee Leilan olleen rakastunut Dannyyn.

Kolmekymppinen Leila tuli raskaaksi Pepelle. Ajatus yhteisestä lapsesta tuntui laulajasta kiusalliselta, mutta Leila halusi lapsen. Jere syntyi vuonna 1979. Leila kasvatti pojan yksin. Pepe maksoi elatusmaksut.
Avioton lapsi muistutti Kirstiä miehensä syrjähypystä, joten isä ja poika eivät juurikaan tavanneet toisiaan.
Kirsti ja Pepe avioituivat vuonna 1983. Kirsikka syntyi vuonna 1986, Kastanja vuonna 1989 ja Otto vuonna 1991. Lapset eivät tienneet velipuolestaan Jerestä mitään moneen vuoteen. Pepe salasi vaimoltaan myös Marcon olemassaolon.

Pepen ja Kirstin liitto natisi liitoksistaan, ja molemmat joivat suruunsa. Pepe kohtasi nykyisen puolisonsa Pauliina Visurin rinnekuppilassa vuonna 1998. Kumpikin oli tahoillaan naimisissa, ja Pauliinalla oli alaikäisiä lapsia. Tapailu eteni parisuhteeksi alkuvuonna 2001. Samaan aikaan Pepen ja Kirstin avioero astui voimaan.
Pepelle ja Kirstille tuli vuosia jatkunut ruma riita lasten huoltajuudesta.
Pepe sen sijaan avioitui Pauliinan kanssa vuonna 2005. Terveydenhoitajan hommia paiskineesta Pauliinasta tuli miehensä manageri, keikkamyyjä ja tiedottaja.
Kirjapaljastus: Lauri Ylönen teki tökeröt oharit Pepe Willbergille
Pepe linjaa Seiskalle olleensa naissuhteissaan myös aktiivinen toimija.
– Varmaan joillekin on voinut jäädä sellainen käsitys, että olisin ollut täysin naisten vietävissä, mutta en ole ollut, Pepe vakuuttelee.
Hän kuvailee naissuhteidensa olleen aina monimutkaisia. Artisti painottaa, ettei ole pettänyt ketään, kun Marco ja Jere ilmoittivat tulostaan. Hän ei vain ollut suunnitellut lastenhankintaa.
– Olen ollut silloin vapaa mies ja tarjolla kenelle tahansa, Pepe naurahtaa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.