Seiska kertoi kesäkuussa, että Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Josefin "Josku" Pörhö on löytänyt uuden rakkaan.
Josku ei ole toistaiseksi julkaissut yhteiskuvia rakkaansa kanssa Instagram-tilillään, mutta TIS-tähti on kertonut lomailleensa äskettäin, paljastamatta matkaseuralaistaan.
Tuoreen somejulkaisun kuvien joukossa on kuva ravintolan pöydästä, jonka ääressä istuu Joskun lisäksi miesoletettu henkilö.
Josku mainitse lomailleensa Serbiassa, Novisadin kaupungissa.
– Oli niin ihana loma, etten edes hirveesti muistanut päivitellä, mutta laitetaan nyt näin jälkikäteen, hän kirjoitti julkaisuun.
Josku on aiemmin kertonut alkaneensa seurustella uuden kumppaninsa kanssa tämän vuoden tammikuussa.
Aiheesta lisää: TIS-Joskulla uusi rakas! Exä-Karim paljasti käyvänsä terapiassa
TIS-tähti on somejulkaisunsa perusteella matkustanut myös Budapestiin. Kuvien perusteella mysteerimies olisi voinut olla myös mukana siellä, sillä kuvat on ottanut joku toinen kuin Josku.
Lue myös: TIS-Marlon ei tyytynyt raiskaustuomioonsa - näin asia etenee seuraavaksi
Josku ja Karim
Josku erosi myrskyisästi Karim Hamadista viime vuonna.
Pariskunnan on-off-suhde oli täynnä käänteitä, ja he ehtivät mennä jopa kihloihinkin. Ex-paria syytetään tällä hetkellä myös toistensa pahoinpitelystä.
Karimia syytetään Joskun pahoinpitelystä sekä laittomasta uhkauksesta. Myös Joskulla on kaksi vierillä olevaa pahoinpitelysyytettä, sillä häntä syytetään Karimin pahoinpitelystä.
Lue myös: Ulosottohelvetti! TIS-Karim jätti maksamatta autokoulun ja parkkisakot - velat paisuvat
Helsingin käräjäoikeudesta vahvistettiin, että syytteet ovat saman diaarinumeron alla, eli ne liittyvät toisiinsa. Syytteisiin johtaneet tapahtumat sijoittuvat vuosille 2020-2021.
Asia tuli vireille Helsingin käräjäoikeuteen tammikuun lopulla.
Karimin ja Joskun suhde alkoi vuonna 2019 kesällä kuvatun Temptation Island Suomen kuvauksissa, joihin Karim osallistui sinkkuna.
