Seiska tavoitti koronaan sairastuneen Ylen ruutukasvon – ei keksi kuin yhden vaihtoehdon, mistä olisi voinut saada tartunnan: "Kävin tekemässä yhden ruutuvuoron Pasilassa"

Laura Arffman.
Mainos
Mainos päättyy

Yle Urheilun toimittaja ja tunnettu tv-ruutukasvo Laura Arffman, 36, julkaisi maanantaina musertavan somepäivityksen. Vuosikausia Yleisradion palveluksessa ollut Laura avautui Instagramiin lataamansa kuvaparin yhteydessä saamastaan koronatartunnasta.

Positiivinen COVID19-testitulos tarkoittaa sitä, että se vesittää Lauran työmatkan Pekingin talviolympialaisiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan urheilutoimittajan piti lentää Kiinaan huomenna keskiviikkona (2.2.).

Laturaivo repesi! Törkeää äksyilyä nuorille aloittelijoille – suomalainen hiihtotähti puuttui välittömästi asiaan: tämä sprinttitykki on Salpausselän sheriffi!

Nyt sitä matkaa ei tule, Laura aloittaa kirjoituksensa Instagramissa ja kertoo, että käytännössä kaikki mahdolliset varotoimet koronatartunnan estämiseksi oli tehty.

Vanhempi lapsista ei mennyt viimeisen viikon aikana päiväkotiin eikä mies viimeisiin päiviin töihin. Ystäviä ei olla tavattu. Haluttiin varmistaa, että koronaa ei tule. Se tuli. Työ on työtä, mutta ammatillisesti tämä on silti iso pettymys.

Mainos
Mainos päättyy

Seiska tavoitti tiistaina Lauran puhelimitse. Ääni langan toisessa päässä kuulosti yhä pahasti pettyneeltä.

– Harmitus ei ole vielä laantunut. Kellään meidän perheestämme ei ole edelleenkään mitään oireita. Positiivinen testitulos tuli kyllä ihan puskista enkä tiedä yhtään, mistä olen koronan saanut, hän hämmästelee.

Ihastuneita huokauksia Aasiassa asti! Hiihtäjäkaunotar Johanna Matintalon tyrmäävät mallikuvat leviävät maailmalla

Laura Arffman ei usko saaneensa koronatartuntaa Pasilasta, muttei myöskään keksi oikein mitään muutakaan vaihtoehtoa.
Laura Arffman ei usko saaneensa koronatartuntaa Pasilasta, muttei myöskään keksi oikein mitään muutakaan vaihtoehtoa.

– Vanhempi lapsi ei ole ollut yli viikkoon päiväkodissa eikä mieskään ole viime päivinä käynyt omassa yrityksessään töissä, jämsäläisen ex-hiihtäjän Anssi Pentsisen, 35, kanssa naimisissa oleva Laura jatkaa.

Suositulla tv-toimittajalla on vain yksi aavistus siitä, mistä virus olisi saattanut tulla. Sitäkin vaihtoehtoa kiteeläislähtöinen Laura pitää erittäin epätodennäköisenä.

Mainos
Mainos päättyy

"Naiset kuljeskelevat täällä alasti" - Karu moka olympiakylässä: venäläistä hiihtokaunotarta kuvattiin pikkareissa

Tammikuussa 2018 Laura haastatteli maastohiihdon SM-kisoissa miesten 15 kilometrin voittajaa Anssi Pentsissä. Kaksikko on nykyään naimisissa.
Tammikuussa 2018 Laura haastatteli maastohiihdon SM-kisoissa miesten 15 kilometrin voittajaa Anssi Pentsissä. Kaksikko on nykyään naimisissa.

– Kävin tekemässä viime torstaina yhden ruutuvuoron Pasilassa. Mutta sielläkin ollaan tosi tarkkoja ja kaikki työntekijät tekevät jatkuvasti kotitestejä ennen töihin tuloa, Laura kertoo.

– Vaikea siis uskoa, että olisin saanut sitä (virusta) sieltäkään. Että en kyllä yhtään tiedä.

Urheilutoimittaja Lauralla ja ex-hiihtäjä Anssilla on kaksi lasta. Kuva syksyltä 2020.
Urheilutoimittaja Lauralla ja ex-hiihtäjä Anssilla on kaksi lasta. Kuva syksyltä 2020.

IS: Suomeen on syntynyt uusi urheilupariskunta – upeaan juoksijakaunottareen romanttisesti yhdistetty hiihtokomistus virnistää Seiskalle: ”No niinkin voi sanoa!”

Lauran mukaan jokaisen olympialaisiin lähtijän on käytävä kahdesti koronatesteissä ja niistä molemmista on luonnollisesti saatava negatiivinen tulos, mikäli mielii nousta Kiinan koneeseen.

Mainos
Mainos päättyy

Jestas, mikä lukaali: Saunasta suoraan poreisiin! Krista Pärmäkoski sai "porttikiellon" hulppean hirsihuvilansa työmaalle

Aina aurinkoisella Lauralla tuli tammikussa täyteen 10 vuotta Yleisradiolla.
Aina aurinkoisella Lauralla tuli tammikussa täyteen 10 vuotta Yleisradiolla.

– Sehän tässä ihmetyttääkin, että ensimmäisestä, sunnuntaina otetusta testistä tuli negatiivinen tulos. Mutta maanantaina toisesta tuli sitten positiivinen, Laura hymähtää.

Iivo Niskanen teki vaikutuksen norjalaiseen hiihtolegendaan – Petter Northug Seiskalle: "Tästä eteenpäin kyse on vain olympiakullan voittamisesta"

Jos jotain, niin nyt sentään kahden lapsen äiti saa seurata olympialaisia turvallisesti kotisohvalta käsin. Se lohduttaa Lauraa, mutta samaan aikaan tunnettu toimittaja pohdiskelee karanteenin pituutta.

Terveisiä Norjaan! Nyt puhuu Iivo Niskanen – Johannes Kläbo vähätteli Seiskalle suomalaisen ylivoimaa, Iivolta jääkylmä vastakuitti: ”Jos hän tietää…”

– Nyt täytyy vain seurata, tuleeko mitään oireita vai ei. Jollei tule, niin karanteeni kestää sen viisi päivää. Muussa tapauksessa karanteeni kestää pidempään. Pitää katsoa, olisiko olympialaisten aikana Pasilassa jotain töitä tarjolla.

Pekingin talviolympialaiset käynnistyvät tämän viikon perjantaina. Suomessa lähetyksiä voi seurata TV2:ssa, Yle Puheessa, Yle Areenassa ja Discovery+:lla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Seiska tavoitti koronaan sairastuneen Ylen ruutukasvon – ei keksi kuin yhden vaihtoehdon, mistä olisi voinut saada tartunnan: "Kävin tekemässä yhden ruutuvuoron Pasilassa"