Kirja: Kari Väänänen sai marihuanasta paniikkikohtauksen - vihjaa dopingista: "Epäilen, että minulle syötettiin salaa hormoneja"
Näyttelijä ja ohjaaja Kari Väänänen, 69, kertoo Vänä elävänä -elämäkertakirjassaan (toimittanut Tuomas Marjamäki / Docendo 2022) syöneensä 1980-luvulla tabletteja, joiden koostumusta hän ei tiennyt.
Kari tähditti Jussi Parviaisen käsikirjoittamaa ja Arto af Hällströmin ohjaamaa Ryhmäteatterin Jumalan rakastaja -näytelmää vuonna 1984. Fyysinen rooli on ollut Karille raskain, jonka hän on näyttelijänurallaan tehnyt. Esityksissä Karin piti nostaa tuhansia kiloja rautaa.
- Olin kyllä kovassa kunnossakin silloin. Vedin 27 leukaa niskan taakse ja lopetin, kun ei siinä voinut koko iltaa roikkua. Nostin puntteja niin perkeleesti. Sinä vuonna minut valittiin jopa Suomen seksikkäimmäksi mieheksi – valintaraati oli löytänyt jostakin valokuvia, joissa poseerasin kalsarit jalassa Jumalan rakastajana, Kari kertoo kirjassaan.
Kari kertoo treenanneensa näytelmään punttisalilla kaksi tuntia aamuisin. Sitten olivat kuuden tunnin harjoitukset ja vielä illalla parin tunnin salitreenit.
Kari uskoo, että rauta ei noussut ihan luomusti.
- Epäilen, että minulle syötettiin salaa hormoneja. Muutuin tuohon aikaan hirveän aggressiiviseksi. Kävelin lasiovien läpi ja olin aina riitaa haastamassa. Moni ryhtyi inhoamaan ja vihaamaan minua, Kari kertoo.
- Minulle annettiin hirveä määrä jotain tabletteja ja kyselin niiden perään. Naureskelin, että ei kai minulle hormoneja syötetä. Siinä oli kuulemma ravintolisiä, ”vitskuja, protskuja ja hitskuja”. Lakkasin kysymästä ja vedin naamariini. Sen jälkeen rupesi kulkemaan ja rauta liikkumaan, Kari kertoo kirjassaan.
- Minulla on epäilykseni nappien syöttäjästä, mutta ei mitään todisteita. Hankala mennä sanomaan, mitä niissä pillereissä oli, mutta sellainen tunne tuli, etteivät asiat nyt olleet niin kuin piti olla, Kari summaa.
Kari kertoo kirjassa kovasta rääkistään. Aluksi hän nosti isoja painoja ja keräsi massaa. Sitten tuli kiristysvaihe, jossa ruokavaliota rukattiin.
- Jussi Parviainen teki minulle ruokalistan: päivässä oli kaksi tomaattia ja ruisleipää ilman rasvaa, kaksi kananmunaa. Ne sai päivän aikana syödä ja vihanneksia pureksia. Energiankulutus oli ihan mahdotonta. Kyllähän siinä ylimääräiset lähtee, mutta ihminen hermostuu. Olin ihan sekaisin ja paskana. Reagoin kaikkeen aggression kautta, Kari kertoo.
Selkäsairaudesta kärsinyt Kari Väänänen sai lääkäriltä tuomion: Paraneminen kestää vuosia!
Karin elämäkerta maalaa kuvaa Karin kosteasta arjesta. Opiskelut ja työt vaativat raskaat huvit, eikä Kari ole koskaan sylkenyt lasiin. Hän on myös poltellut pilveä.
- Ruohoa oli tullut poltettua joskus nuorempana – pilveä meni jossakin vaiheessa aika paljonkin parin vuoden verran, kunnes sain paniikkikohtauksen, Kari paljastaa.
- En minä sitä marihuanaa niin vaarallisena pidä – ei se ole edes niin vaarallista kuin viina, joka saa paljon enemmän tuhoa aikaan. Kyllä minä vielä saatan pienet hatsit ottaa, jos joku tarjoaa, mutta en rupea sitä hakemaan, Kari summaa.
Kirjaväite: Pirkka-Pekka Petelius petti Kari Väänäsen - valehteli medialle