fbq
Kotimaa
05.10.2022 06:30
Teksti: Tanja Korpela|Kuvat: Atte Kajova, Pasi Murto
kari väänänen, pirkka-pekka petelius
Kirjaväite: Pirkka-Pekka Petelius petti Kari Väänäsen - valehteli medialle
Kotimaa
05.10.2022 06:30
Teksti: Tanja Korpela|Kuvat: Atte Kajova, Pasi Murto

Tänään julkaistussa näyttelijä ja ohjaaja Kari Väänäsen Vänä elävänä -elämäkertakirjassa (toimittanut Tuomas Marjamäki / Docendo 2022) Kari kertoo näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen ohareista.

Kari oli sanojensa mukaan "jonkin sortin kaveri" Pirkka-Pekan kanssa 1970-1980-lukujen taitteessa, mutta he lähtivät eri suuntiin, kun Pirkka-Pekka ryhtyi tekemään sketsisarjoja.

Kari halusi kiinnittää Pirkka-Pekan päärooliin vuonna 2010 ensi-iltansa saaneeseen Havukka-ahon ajattelija -elokuvaan. Pirkka-Pekka suostui, tieto hänen pääroolistaan Konsta Pylkkäsenä kerrottiin julkisuuteen ja kuvauksetkin aloitettiin talvella 2009. Yhtäkkiä Pirkka-Pekka vetäytyi projektista.

Kari kertoo kirjassaan yrittäneensä taivutella kahden tunnin ajan puhelimessa Pirkka-Pekkaa jatkamaan elokuvantekoa.

Lue myös: Kari Väänänen palasi näyttämölle: Keskeytin eläkepäivät kesäksi

Karin mukaan Pirkka-Pekka oli kauhistunut elokuvan valtavia monologeja. Huoli oli Karin mukaan turha, sillä monologit olisi voitu jälkiäänittää paperista lukien.

- Tiedän, mikä oli lopulta syynä tähän päätökseen, mutta en halua sitä tässä ryhtyä selvittämään. Petelius itse sanoi myöhemmin, että hänen oli parempi tunnustaa oma rajallisuutensa, Kari kertoo kirjassa.

- En ole Peteliukselle vihainen tai katkera siitä, että hän säikähti ja lähti pois. Mutta siitä minä olen, että hän laittoi lähdön minun syykseni. Hän kun antoi lehdille hätäpäissään haastatteluja, joissa sanoi, että kun ei sitä tekstiäkään tullut. Petelius oli saanut tekstin kaksi vuotta aiemmin, Kari paljastaa kirjassa.

Lue myös: Näyttelijäkonkari Kari Väänänen mursi kätensä – pelkäsi menettävänsä roolin suosikkisarjan uudesta versiosta!

Pirkka-Pekan tilalle elokuvaan saatiin Kai Lehtinen

- Kaitsu luki Konstan monologit nauhalle, ihan samat kuin Peteliuksellekin oli annettu, Kari toteaa kirjassa.

Yleisö tykkäsi Havukka-ahon ajattelijasta. Se keräsi yli 222 000 katsojaa.