Uskomaton muodonmuutos! Tältä Lindsay Lohan, 37, näyttää nyt

Comebackia tekevä Lindsay nähdään tänä vuonna ilmestyvän Irish Wish -elokuvan pääroolissa.
Näyttelijä Lindsay Lohan, 36, aloitti uransa parrasvaloissa vain 3-vuotiaana, jolloin hän aloitti mallintyöt ja mainoksissa esiintymisenä. 10-vuotiaana hän teki ensimmäisen roolinsa tv-sarjassa. Monien lapsitähtien tavoin Lindsay kuitenkin ajautui pahoille teille.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Lindsay teki vuonna 2022 ensimmäisen pääroolinsa vuosikymmeneen Netflixin romanttisessa komediaelokuvassa Falling for Christmas. Tätä edeltävinä kymmenenä vuotena näyttelijä nähtiin lähinnä vierailevana tähtenä sarjoissa ja elokuvissa.
Lindsay teki ensimmäisen elokuvaroolinsa ja samalla läpimurtonsa vuoden 1998 elokuvassa Parent Trap. Sen jälkeen hän seilasi menestyksestä toiseen, ja hänet muistetaan esimerkiksi komedialeffoista Perjantai on pahin ja Mean Girls.
Vuonna 2007 hänet tuomittiin rattijuopumuksesta ja kokaiinin käytöstä. Siitä alkoi vuosien alamäki, johon kuului runsaasti päihteitä, useita pidätyksiä ja esimerkiksi 2 500 dollarin arvoisen kaulakorun varastaminen.
Vau! Tältä näyttää Lindsay Lohanin vartalo synnytyksen jälkeen

"En ole koskaan ollut narkkari"
Lindsay puhui päihteidenkäytöstään ja tuomiostaan Daily Mailille vuonna 2013.
- Se oli ensimmäinen kerta, kun koskaan käytin huumeita. Olin klubilla ihmisten kanssa, joiden kanssa minun ei olisi pitänyt olla, otin kokaiinia ja nousin auton rattiin. Se oli niin typerää, hän soimasi itseään.
Hän kertoi myös, että meni vieroitushoitoon tuolloin I Know Who Killed Me -elokuvan kuvauksissa saaneidensa traumojen vuoksi - ei huumeiden tai alkoholin. Myöhemmin oikeus määräsi hänet vieroirukseen alkoholin vaikutuksen aikana ajamisen ja varastelun vuoksi.
Lindsayn mukaan hän on väärinymmärretty, ja lehdistön uutisointi hänen jatkuvasta juhlimisestaan ja ongelmistaan näyttää hänet väärässä valossa.
- En ole koskaan ollut narkkari, enkä koskaan tule olemaan. Tykkään käydä yökerhoissa ystävieni kanssa ja kuunnella musiikkia. Se ei mielestäni ole niin epätavallista 26-vuotiaalle tytölle! hän sanoi 10 vuotta sitten.
Muistatko päihdeongelmista kärsineen Lindsay Lohanin? Tältä ex-lapsitähti näyttää nykyään
Lindsay meni vuonna 2022 naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa, kuwaitilaisen finanssialalla työskentelevän Bader Shammasin kanssa.
Lindsay ja Bader tapasivat vuonna 2019 Arabiemiraattien Dubaissa sijaitsevassa ravintolassa. Perhe asuu kaupungissa. He kihlautuivat kaksi vuotta myöhemmin, ja Lindsayn kihlasormuksen väitettiin olevan arvoltaan huimat 250 000 dollaria.
Pari sai esikoislapsensa heinäkuussa 2023. Poika sai nimekseen Luai, joka on arabialainen nimi ja tarkoittaa kilpeä tai suojelijaa.
Comebackia pikkuhiljaa tekevä Lindsay nähdään tänä vuonna ilmestyvän Irish Wish -Netflix-elokuvan pääroolissa.
Lindsay Lohan sai lapsen! Nimellä mahtipontinen merkitys
