Tanskan kakkosprinssi Joachim avautui hovielämän varjopuolista: Ymmärrän Harrya!

Maailmassa riittää tyytymättömiä prinssejä. Brittiprinssi Harryn, 36, lisäksi Tanskan prinssi Joachim, 52, otti haastattelussa esille omat kuninkaalliset huolensa.
Kuten Harry, myös Joachim on perheensä toisena lapsena jäänyt esikoisen eli tulevan kruununperijän varjoon. Kruununprinssi Frederikin, 53, asema ja tulevaisuus on ollut selvä hänen syntymästään lähtien, mutta kakkosprinssillä tilanne on toinen.

– Kruununprinssin on seurattava velvollisuuttaan, mutta missään ei ole määritelty, mitä toiselta ja hänen vaimoltaan odotetaan, Joachim toteaa ranskalaismedialle.
Oma hämmennys on auttanut ymmärtämään Harrya, joka hylkäsi brittihovin. Myös oman isän, edesmenneen prinssi Henrikin harmittelu prinssin asemasta on avautunut Joachimille uudella tavalla.
– Isäni koki samaa tyytymättömyyttä eikä kyennyt löytämään omaa paikkaansa kuninkaallisessa perheessä, Joachim pohtii.
Viime talvena Tanskan hovi päätti, että Joachimin perhe muuttaa edustustehtäviin Pariisiin.
– Tunnen itseni vapaammaksi. Tämä voi tarjota meille mahdollisuuden löytää tapamme hyvällä tavalla edustaa perhettä ja maatamme, Joachim toteaa Point de Vue -lehdelle.