Sinkkuelämää-sarjan suosikkinäyttelijä Willie Garson, 57, on kuollut

Sinkkuelämää-sarjan suosikkinäyttelijä Willie Garson on kuollut 57-vuotiaana.
Näytteljän perheenjäsen vahvisti uutisen Variety-lehdelle viime yönä.
Garsonin kuolinsyytä ei ole vahvistettu julkisuuteen, mutta TMZ:n mukaan hän oli aiemmin sairastanut syöpää.
Garson tunnettiin parhaiten roolistaan Sinkkuelämää-sarjassa. Hän näytteli Sarah Jessica Parkerin Carrie Bradshaw -roolihahmon parasta miespuolista ystävää, Stanford Blatchiä.
Hänet nähtiin myös sarjan kahdessa elokuvassa. Garsonin viimeiseksi rooliksi jäi Sinkkuelämää-sarjan uudistettu versio And just like that, jossa hän teki odotetun paluun Stanford Blatchinä.

Garson muistetaan myös roolistaan Kovat kaulassa -sarjassa.
Suuri pettymys Sinkkuelämää-faneille: toinenkin rakastettu hahmo jää pois sarjan uusista jaksoista
Lukuisat elokuva-alan tähdet surevat Garsonin poismenoa sosiaalisessa mediassa.
- En olisi voinut toivoa parempaa tv-kollegaa. Olen surun murtama. Lähdit aivan liian aikaisin, Garsonin näytteljiäkollega Mario Cantone kirjoitti Twitter-tilillään.
- Olen niin surullinen, että olemme menettäneet Willie Garsonin. Rakastimme häntä ja hänen kanssaan oli ihanaa tehdä töitä, Sinkkuelämää-tähti Cynthia Nixon kirjoitti Instagram-tilillään.
- Hyvää yötä, rakas prinssi, näyttelijä Titus Welliver kirjoitti Instagram-julkaisussaan.
Sinkkuelämää-paluusarjan kuvaukset ovat käynnistyneet - tältä sarjan kaunottaret näyttävät nykyään!