Räjähtelevä realitykönsikäs sai selityksen käytökselleen – vaimo haki avioeroa viime viikolla

Räjähtelevä realitykönsikäs sai selityksen käytökselleen – vaimo haki avioeroa viime viikolla

Tosi-tv-tähden käytös on ihastuttanut ja vihastuttanut katsojia jo yli vuosikymmenen.

Mainos
Mainos päättyy

Vanderpump rules ja The Valley -sarjoista tuttu Jax Taylor avautuu harvinaisella tavalla yksityiselämästään. 

Jax kirjautui heinäkuussa yksityiseen hoitolaitokseen. Realitypahis ei tuolloin kertonut tarkkaa syytä visiitilleen. Hän vietti laitoksessa kuitenkin useamman viikon. 

Nyt Jax on vihdoin avannut sanaisen arkkunsa hoitonsa taustoista. Hän kertoo Instagram-julkaisussaan hakeneensa apua mielenterveyshaasteisiin. Jaxin mukaan hän on tiennyt jo pitkään jonkin olevan vialla. Tiedon saaminen kuitenkin pelotti häntä suuresti.

– Minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö sekä PTSD, Jax kirjoittaa. 

Mainos
Mainos päättyy

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on sairaus, jossa masennus- ja mania- tai hypomaniajaksot vuorottelevat toisiaan säännöllisesti. Manialla viitataan vähintään viikon mittaiseen jaksoon, jolloin henkilön mieliala on kohonnut selvästi normaalista poikkeavalla tavalla. PTSD puolestaan tarkoittaa traumaperäistä stressihäiriötä. 

– Käsiteltävää on paljon, ja tämä on ollut tunteellista aikaa. Olen kuitenkin palannut kotiin poikani luo ja löytänyt uudenlaisen rauhan, Jax kertoo voinnistaan. 

Jax myöntää olevansa peloissaan. Hän kuitenkin suhtautuu myönteisesti tulevaisuuteen, vaikka mielenterveyden kanssa työskentely tarkoittaakin elinikäistä uraa. 

Rakkaus ei kantanut

Jaxilla on takanaan rankat ajat. Hänen vaimonsa Brittany Cartwright haki viime viikolla avioeroa viiden vuoden liiton jälkeen. 

Mainos
Mainos päättyy

Tosi-tv-pariskunnan ero ei tullut katsojille yllätyksenä. Suhde on ollut vähintäänkin hatara alkumetreiltään saakka. Jax jäi kiinni pettämisestä jo seurusteluaikana, ja uskottomuuden on huhuttu jatkuneen myös naimisiin menon jälkeen. 

Jax ja Brittany ovat kaikesta huolimatta puolustaneet suhdettaan raivokkaasti. Alkuvuodesta levisi tieto pariskunnan erilleen muuttamisesta. Vielä tuolloinkin Jax kielsi eron ponnekkaasti toteamalla, ettei hän usko avioeroon. 

Pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi, 3 -vuotias poika Cruz. 

Realityroiston maineessa

Vanderpump rules -sarjaa sen alusta vuodesta 2013 saakka seuranneet muistavat, ettei Jax ole luonteeltaan helpoimmasta päästä. 

Mainos
Mainos päättyy

Jo tv-tähteytensä alkuhetkinä Jax niitti mainetta paitsi komeana naistenmiehenä, myös törkyturpaisena riidanhaastajana. Sarjassa on saatu seurata useampaa nyrkkimatsia, joissa Jax on ollut aloittavana osapuolena. 

Jax on tunnettu kuumakalle. Draamanhakuisena persoonana hänet on luotu realitytelevisioon, mutta vuosien varrella yksityiselämä on alkanut kärsiä. Jax onkin polttanut paljon siltoja takanaan - viimeisimpänä omaan puolisoonsa. Mielenterveysongelmat eivät tee kusipäisyydestä hyväksyttävää. Ne voivat kuitenkin osaltaan selittää, miksi Jaxin käytös on ollut niin ylitsevuotavaa. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan