Tapio Suominen sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä – "luovien ihmisten sairaudesta" puhuu moni julkkis
Mielialahäiriön ylä- ja alamäet ovat kohdanneet suuren määrän stigmaa, mutta avoin keskustelu on tehnyt kaksisuuntaisesta helpommin käsiteltävän aiheen.
24.6. Suomessa ja etenkin urheilupiireissä järkytyttiin, kun rakastettu selostaja Tapio Suominen menehtyi tapaturmaisesti 60-vuotiaana. Tapio sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä, josta ovat puhuneet avoimesti monet muutkin julkisuuden henkilöt.
Kaksisuuntaiseen mielialahäiröön kuuluu vaihtelevat masennus- ja maniajaksot, mutta myös sekamuotoiset sairausjaksot, oireettomat vaiheet ja hypomaniajaksot. Se on pitkäaikainen mielenterveyden häiriö, jonka hoidossa keskeistä on jaksojen uusiutumisen ehkäisy. Parannuskeinoa ei ole, mutta lääkityksellä kaksisuuntainen mielialahäiriö on hallittavissa.
Rankat masennusjaksot
Tapio Suominen kertoi sairaudestaan paljon, ja puhui siitä myös elämäkerrassaan Urheiluhullu. Erityisen rankasti hän on kuvaillut masennusjaksojaan ja uupumustaan, joiden hoidossa hän turvautui alkoholiin.
Lasse Lindqvistin kanssa kirjoittamassaan kirjassa Tapio kertoi itsemurha-ajatuksista ja ja alkoholismista, joka pahimmillaan vei hänet viinakaapille jo aamuisin. Kirjasta on kertonut esimerkiksi Helsingin Sanomat.
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksot ovat oirekuvaltaan kuin muutkin masennusjaksot, mutta ne saattavat olla lyhyempiä. Ne pitävät myös useammin sisällään psykoottisia oireita, ajatusten hidastumista ja esimerkiksi lihomista ruokahalun kasvaessa.
Merkittävä osa hoitoon hakeutuneista hakevat apua juuri masennusjaksojen aikana. Maniajakson aikana hoitoon tullaan yleensä läheisten ohjaamana, ja usein vastoin omaa tahtoa.
Erilaiset maniat
Hypomania on maniaa lievempi jakso, joka voi silti näyttäytyä innostumisena, keskittymisvaikeutena, puheliaisuutena, unettomuutena ja kohonneena itseluottamuksena. Mariah Carey sairastaa kakkostyypin kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja kertoo kärsineensä sairaudesta pitkään ilman apua.
Laulaja kertoi Peoplelle vuonna 2018 saaneensa diagnoosin vuonna 2001, mutta vältteli totuutta pitkään. Hän ehkäisee hypomaniajaksojaan lääkityksellä. Epäily kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sai alkunsa unettomuudesta.
– Se ei ollut tavallista unettomuutta, enkä maannut valveilla laskemassa lampaita. Työskentelin ja työskentelin ja työskentelin, ja pelkäsin jatkuvasti tuottavani ihmisille pettymyksen. Kävi ilmi, että koin vain tietynlaista maniaa, Mariah kertoo diagnoosistaan.
Laulajalegenda Tapani Kansa puhui kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään esimerkiksi elämäkerrassaan Tapani Kansa – tarinoita laulajan tieltä. Hellevi Poudan kirjoittamassa kirjassa kerrotaan, että Tapanin oireet kärjistyivät hänen ollessaan 49-vuotias.
Tangokiertuetta 90-luvun lopulla tehnyt laulaja ajautui maaniseen tilaan, eikä nukkunut juuri ollenkaan. Tapani itse tunsi olevan täysissä voimissaan, vaikka hänen puolisonsa Nina af Enehjelm oli hänestä jo huolissaan.
Tapanin ensimmäinen konsertti venyi lähes nelituntiseksi, kun maniajaksoa läpikäyvä Tapani piti yleisölle esitelmää argentiinalaisista tangoista. Hän on sittemmin kertonut Apu-lehdelle oppineensa tarkkailemaan itseään ja rauhoittumaan.
Hoitomuodot helpottavat oireita
Eläkkeelle jäänyt räppäri Jare Tiihonen on hänkin saanut kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin. Hän kertoi asiasta taannoin HS:lle. Yle uutisoi tuolloin, että sairaus on yleistä taiteellisten ja luovien ihmisten keskuudessa, sillä taide syntyy tuolloin masennusjakson tuskaisuudesta.
Myös Jaren mielialahäiriö diagnosoitiin masennusjakson aikana, ja hänelle hoitomuodoksi määrättiin lääkitys ja terapia. Sairautta lääkitään mielentasaajilla ja psykoosilääkkeillä. Oleellinen osa sen kanssa pärjäämistä on sen hyväksyminen ja tiedostaminen sekä jaksojen tunnistaminen.
Lääkkeiden tilalle huumeita ja seksiä
Toimittaja Tuomas Enbuske on kertonut podcastissaan käyttäneensä rahaa holtittomasti alkoholiin ja kokaiiniin. Hän kertoo kasvaneiden tulojensa ajaneen hänet "mulkkuelämään", jolloin hän käytti illassa satoja euroja huumeisiin ja käytti prostituoitujen palveluja. Käytös on yleistä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla.
– Mä tykkäsin ottaa sellaisen vähän rumemman prostituoidun kadulta. Minusta oli jotenkin tosi hienoa, että mä pystyin nöyryyttämään sitä. Se, että se joutui tekemään näin, Tuomas kuvaili, mutta tarkensi ettei tietenkään käyttänyt väkivaltaa.
Huumeiden käyttö jäi menneisyyteen, kun Tuomas sai lääkityksen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Hän kertoi Seiskalle ihmetelleensä, oliko lääkitys jotakin huumetta.
– Lääkäri vastasi, että ei ole, vaan terveistä ihmisistä tuntuu normaalisti tältä, hän ällisteli.
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon on useita eri lääkitysvaihtoehtoja. Akuuttia maniaa hoidetaan esimerkiksi haloperidolilla tai litiumilla, mutta myös toisen polven psykoosilääkkeillä.
Tasapaino vie aikaa
Masennusvaiheen hoitona käytetään terapian lisäksi masennuslääkkeitä sekä esimerkiksi ketiapiinia tai litiumia. Laulaja ja poliitikko Kristian Meurman on kertonut IL:lle pelänneensä lääkityksen aloittamista, ja uskoi pärjäävänsä ilman lääkkeitä. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja lopulta hän suostui lääkehoidon aloittamiseen.
Oikean lääkityksen löytymiseen meni yli kymmenen vuotta, mutta viimein tilanne alkoi helpottaa. Kristian kertoo hyväksyneensä, että tarvitsee lääkkeitä koko loppuelämänsä.
Lähde: Duodecim