Tässä ovat UMK-artistit – yksi kilpailija on todellinen yllättäjä!
Uuden Musiikin Kilpailussa nähdään tänä vuonna värikäs kattaus uusia ja tuttuja tähtiä.
Vuoden 2026 Uuden Musiikin Kilpailun artistit julkistettiin keskiviikkona (14.1.) pidetyssä lähetyksessä.
UMK:ssa kisaavat tänä vuonna Etta, Linda Lampenius ja Pete Parkkonen, Komiat, Sinikka Monte, Antti Paalanen, CHACHI eli Chachi Hildén sekä KIKI.
Yllä olevalla videolla kilpailijat kertovat uransa vähemmän loistokkaista hetkistä.
Etan kappale Million Dollar Smile julkaistaan kisaviisuista ensimmäisenä, heti torstai-iltana. Vantaalaisräppäri on oikealta nimeltään Emmalotta Kanth.
Kakkosena, perjantai-iltana (16.1.) julkaistaan yllätysduo Pete Parkkosen ja Linda Lampeniuksen Liekinheitin.
Katso tapasi Lindan ja Peten julkistustilaisuudessa keskiviikkona, ja tuolloin tähtiviulisti kertoi, että yhteistyö Peten kanssa oli haaveissa pitkään.
– Olen niin ylpeä siitä, että meillä on suomalaiset solistit, kokonaan suomenkielinen biisi ja kokonaan suomalainen tiimi, Linda ylistää yhteistä tuotosta.
– Me molemmat rakastamme live-esiintymistä. Olen niin innoissani tulevasta, hihkuu puolestaan Pete.
Nuorisohumppaa luvassa
Tänä vuonna saadaan kuulla hanurin sointia sekä Komiat-bändiltä että Antti Paalaselta. Komiat, eli laulaja Aleksi Yli-Sissala, kitaristi Samuel Järvinen, harmonikansoittaja Antero Linden, rumpali Eero Nummela ja basisti Juho Eskola saavat julkaista kappaleensa Lululai maanantaina (19.1.).
– Soitamme livemusiikkia aidoimmillaan – ei välttämättä parhaimmillaan, bändi nauraa kuvaillessaan omaa tekemistään.
Tiistaina vuorossa on Suomessa toistaiseksi hieman tuntemattomampi artisti, kun kappaleensa Ready to leave julkaisee Sinikka Monte.
Sinikka kertoo Katsolle olevansa puoliksi suomalainen ja puoliksi skotlantilainen.
– Rakastan Suomessa ilmastoa ja luontoa! Ne ovat niin raikkaita, hän hehkuttaa.
Yllättäjiä
Pelimanni, haitaristi ja kurkkulaulaja Antti Paalanen edustaa UMK:ssa toisenlaista puolta haitarimusiikista.
– Mua kiehtoo juuri se, miten traditio voi elää osana tällaista nykymusaa, hän kuvailee soitantaansa, jossa pelimanniperinne ja mongolialainen kurkkulaulanta kohtaavat nykyajan popin ja rockin.
Hänen kappaleensa Takatukka julkaistaan keskiviikkona 21.1.
UMK:n todellinen yllättäjä on Chachi Hildén, joka ei tähän mennessä ole varsinaisesti ollut laulaja ollenkaan, vaikka hänet onkin nähty Masked Singerissä.
Hänen viisunsa Cherry Cake näkee päivänvalon torstaina 22.1.
Viimeisenä, perjantaina 23.1. julkaistaan KIKIn kappale Rakkaudenkipee. Kiki, oikealta nimeltään Petra Gavalas, on isänsä puolelta puoliksi kreikkalainen.
Hänen musiikkinsa on ilahduttanut jo muutaman vuoden ajan, kun debyyttisinkku 666 julkaistiin vuonna 2021. Hänen taustallaan vaikuttavat pikkuveli, rap-artisti Lukas Leon sekä tuottaja Jimi Pääkallo.
