fbq
Prinssi Andrew

Prinssille seksiskandaalissa erävoitto - "Andrew ei yllättynyt päätöksestä"

Ison-Britannian poliisi on ilmoittanut keskeyttävänsä prinssi Andrew’ta, 61, koskevan tutkinnan.

Kuningatar Elisabetin, 95, toiseksi vanhimman pojan epäillään sotkeutuneen amerikkalaisen Jeffrey Epsteinin seksirikosvyyhtiin. 

– Ei ole yllätys, että poliisi ei ryhdy jatkotoimiin. Huolimatta tiedostusvälineiden painostuksesta ja uusista todistusväitteistä poliisi katsoi, ettei lisätutkimuksille ole riittäviä perusteita. Herttua on alusta asti vakuuttanut syyttömyyttään ja jatkaa samalla linjalla, lähipiiristä kerrotaan ABC:lle.

Brittihovissa sekoillaan nimissä! Prinsessa Beatricen tytär saa arvonimen Italiasta isänsä suvulta

Brittipoliisin perääntyminen tutkimuksista ei suinkaan tarkoita, että Andrew voisi huokaista helpotuksesta.

Yhdysvalloissa häntä vastaan nostettu siviilikanne on yhä voimassa ja odottaa käsittelyä.

Virginia Giuffre
Virginia Giuffre kertoo joutuneensa teininä Jeffrey Epsteinin seksikaupan uhriksi.

Herttuattaren yli 70 000 euron vaatetus herätti ihmetystä: "Naurettavaa, Meghan"!

Virginia Giuffre, 38, syyttää prinssiä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka tapahtui naisen ollessa alaikäinen.

 Wow! Herttuatar Catherine käänsi katseita läpikuultavalla kultapuvullaan – Bond-tähti Daniel Craig kommentoi tyhjentävästi näyttävää asuvalintaa!

Prinssi Andrew
Kohun aikana Andrew on viihtynyt äitinsä tiluksilla Skotlannissa ja Windsorissa. 

Giuffren mukaan Andrew pakotti hänet kanssaan seksiin Epsteinin pitkäaikaisen assistentin Ghislaine Maxwellin asunnolla. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tähän asti Andrew juristitiimeineen on vältellyt amerikkalaisia viranomaisia ja lakimiehiä. Voisi jopa sanoa prinssin paenneen äitinsä linnaan Skotlantiin.

Prinssi Andrew ja kuningatar Elisabet
Andrew'n sanotaan olevan kuningattaren lempilapsi.

Ikä ei hidasta! Kuningatar Elisabet, 95, kurvaili auton ratissa – kuva!

Useiden viikkojen odottelun jälkeen Andrew’n lakitiimi on valmis kohtaamaan kasvotusten Giuffren edustajat New Yorkissa.

Harrylla ja Meghanilla vastoinkäymisiä: velkaa ja suosio laskussa!

On siis mahdollista, että juristit pääsevät sopimukseen eikä tapaus siirry oikeussaliin puitavaksi. 

Kävipä prinssille miten tahansa, on hänen maineensa kärsinyt Epstein-skandaalista.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Brittien on vaikea ymmärtää, kuinka prinssi saattoi kuulua seksirikollisen ystäväpiiriin ja täten vahingoittaa hovin tulevaisuuden.

Elisabet on ollut yllättävän myötämielinen pojalleen, mutta maan tulevat kuninkaat, prinssit Charles, 72, ja William, 39, eivät katso hyvällä Andrew’n toimia.

Brittihovin Zara Tindall haluaa ulkomaille: ”Herätään aikaisin ja mennään rannalle”