Poikaystävästään eronnut Madonna palasi ryminällä töihin – irrotteli estoitta kollegansa kanssa

Madonna
Mainos
Mainos päättyy

Popin kuningattaren Madonnan, 63, uutisoitiin viime viikolla jättäneen poikaystävänsä Ahlamalik Williamsin, 28. Tähden lähipiiristä kuiskuteltiin The Sunille, että eron taustalla on yhteinen päätös jatkaa eri teillä.

Ero! Madonna, 63, jätti 35 vuotta nuoremman tanssijarakkaansa - "Karma sanoi..."

Poppari ei ole jäänyt rypemään erosuruun jätettyään kolme vuotta kestäneen rakkautensa, vaan hän nousi lavalle suositun kolumbialaisartistin Maluman kanssa. Malumalla oli esiintyminen Medellín kaupungissa Kolumbiassa, ja Madonna lauloi hänen kanssaan kaksi biisiä.

Toinen kappaleista oli osuvasti Medellín, joka on Madonnan vuoden 2019 albumilta Madame X. Lisäksi hän lauloi hittinsä Music. Popin kuningatar jakoi tilillään rohkeaa kuvamateriaalia harjoituksista, sekä myöhemmin itse show’sta, joka myös livestriimattiin.

Mainos
Mainos päättyy

Vauhdikkassa esityksessä Madonna irrottelee estoitta Maluman kanssa. Suurikokoiseen takkiin sonnustautunut tähti muun muassa kouri itseään haaroista. Hän myös poseeraa parissa otoksessa pidellen saamaansa ruusua hampaidensa välissä.

Maluma ja Madonna esiintyivät viimeksi yhdessä ennen pandemiaa vuonna 2019 Billboard Music Awardseissa.

Ystävä paljastaa: tämän vuoksi Madonna ei suostu vanhenemaan arvokkaasti

Madonna ja Maluma

Viime viikon keskiviikkona (27.4.) Madonna julkaisi Instagram-tilinsä tarinat-osioon tummanpuhuvan kuvan, johon on kirjoitettu melko suorasanainen teksti ihmissuhteiden kiemuroista.

Mainos
Mainos päättyy

- Karma sanoi: Kun joku ihminen elämässäsi ei ole sinulle oikea...Jumala yrittää saada hänet jatkuvasti satuttamaan sinua, kunnes olet tarpeeksi vahva päästämään hänestä irti, teksti kuuluu vapaasti suomennettuna.

Tämän perusteella voisikin kuvitella, että Madonnan mielestä ero ei tapahtunutkaan niin ruusuisissa tunnelmissa kuin lähipiiri antaa ymmärtää.

Uskomaton muodonmuutos - tältä Madonna näyttää nykyään

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan