Onnettomuudessa menehtyneen Anne Hechen kuolinsyy julkistettiin

Anne Heche
Mainos
Mainos päättyy

Viranomaiset ovat määritelleet 53-vuotiaana kuolleen näyttelijän Anne Hechen kuolinsyyn.

Kuolinsyytutkimuksessa sanotaan, että näyttelijä menehtyi hengitettyään savua sekä saatuaan palovammoja.

Tutkija kertoo, että myös murtunut rintalasta oli yksi kuolemaan johtaneista syistä. Vaurio on syntynyt henkilön iskeytyessä rattiin kovan törmäyksen seurauksena.

Näyttelijä Anne Heche, 53, on kuollut

Mainos
Mainos päättyy

Järkyttävä elokuun 5. päivänä tapahtunut törmäys on luokiteltu onnettomuudeksi.

Hetche ajoi Mini Cooper -autollaan päin asuinrakennusta Mar Vistan alueella Los Angelesissa.

Anne Heche
Heche julistettiin kuolleeksi viime viikon perjantaina.

Törmäyksestä syntynyt tulipalo aiheutti vakavia vaurioita näyttelijälle, jonka sanotaan olleen jumissa palavassa autossa jopa puolen tunnin ajan.

Näyttelijä vaipui koomaan, eikä enää herännyt.

Kuusi päivää, seitsemän yötä -elokuvan tähden poismenosta kerrottiin julkisuuteen perjantaina 12. elokuuta.

Hechen elintoimintoja pidettiin kuitenkin yllä koneellisesti vielä viikonlopun ajan, koska Hechellä oli elinluovutustahto. Vastikään kerrottiin, että elimille on löytynyt sopiva vastaanottaja.

Mainos
Mainos päättyy

Vakavasti loukkaantunut Anne Heche on julistettu aivokuolleeksi – tämä tiedetään nyt

Anne Hechen kolari
Myös talo, johon näyttelijä törmäsi, kärsi mittavia vaurioita.

Lähteet: E! Online ja Page Six

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan