fbq
Cynthia Nixon ja Gillian Anderson

”Olin sokissa ja peloissani” – näyttelijät Gillian Anderson ja Cynthia Nixon avoimina vaihdevuosistaan: ”Tuntui, että tilanne pahenee koko ajan!”

Maailmantähdistäkin vain muutama kehtaa puhua julkisesti vaihdevuosistaan eli menopaussistaan.

Sinkkuelämää -sarjasta tuttu, rintasyövän 13 vuotta sitten päihittänyt Cynthia Nixon, 53, kuuluu siihen harvalukuiseen naiskaartiin, jotka tervehtivät vaihdevuosiaan ilolla.

Christine Marinonin ja Cynthia Nixonin vaihdevuodet alkoivat samaan aikaan.
Christine Marinonin (vas.) ja Cynthia Nixonin vaihdevuodet alkoivat samaan aikaan.

Cynthialla ja hänen vaimollaan Christine Marinonilla vaihdevuodet alkoivat lähes samaan aikaan. Cynthialla on kaksi aikuista lasta ex-miehensä kanssa ja Christinen kanssa 8-vuotias poika.

– Vaihdevuodet tekivät minut ensin surulliseksi. Ajattelin, että nyt kun olen 50, elämä on eletty. Jonkin ajan kuluttua tunnetila kuitenkin kääntyi, ja olin hirvittävän onnellinen, ettei minun tarvitse enää kärsiä kuukautisista eikä tehdä enempää lapsia.

Cynthian ja hänen vaimonsa Christinen poika Max on nyt kahdeksanvuotias
Cynthian ja hänen vaimonsa Christinen poika Max on nyt kahdeksanvuotias.

Vaihdevuosien alku yllätti Gwyneth Paltrow’n 46-vuotiaana – avautui julkisesti menopaussistaan: ”Tämä elämänvaihe on kuin surkeasti sanoitettu rap-biisi!”

Pamela Anderson muutti Ranskaan – 18 vuotta nuorempi toyboy auttoi vaihdevuosien yli!

Gillian Anderson
Gillian Andersonille vaihdevuosien alku oli vaikeaa aikaa.

Salaiset kansiot -sarjasta (engl. The X-Files) muistettavan Gillian Andersonin, 51, vaihdevuodet alkoivat 46-vuotiaana.

– Mielialani alkoi heilua laidasta laitaan ja kuvittelin tulevani hulluksi. Olin hajoamispisteessä. Silloin ystäväni vihjaisi, että ongelma on hormonaalinen. Olin sokissa ja peloissani.

Jestas, mikä kuva! Salatut kansiot -sarjastakin tuttu Gillian Anderson poseeraa yläosattomissa hurjassa seurassa - katso!

Gillian kuvailee, että ennen korvaushoitolääkitystä hänen oli jossain vaiheessa lähes mahdotonta selvitä päivän perusaskareista.

– Tuntui, että tilanne pahenee päivä päivältä, eikä yhtään lohduttanut tieto, että vaihdevuodet menevät ohitse. Niin, ehkä kymmenen vuoden kuluttua!

Näin alasti et ole nähnyt Salaiset kansiot -seksipommi Gillian Andersonia, 49, ikinä - rohkea kuva turkistarhausta vastaan!