Näin kauniisti 33-vuotiaana kuollutta The Wanted-laulajaa Tom Parkeria muistettiin – koskettavat kuvat hautajaisista

The Wanted-yhtyeen laulajan Tom Parkerin hautajaiset pidettiin keskiviikkona 20.4.
Tomia jäivät kaipaamaan vaimon Kelseyn lisäksi hänen kaksi lastaan, bändikaverinsa sekä laaja fanikunta ympäri maailmaa. Nyt laulaja on saatettu haudan lepoon läheisten ympäröimänä.
The Wanted-yhtyeen laulaja Tom Parker on kuollut
Kaunis seremonia järjestettiin lontoolaisessa kirkossa. Arkkua olivat kantamassa The Wantedin Jay McGuiness, Max George, Siva Kaneswaran ja Nathan Sykes.
Hautajaisten aikana kuultiin myös Kelsey-vaimon koskettava puhe.
- Aion vaalia jokaista hetkeä, sillä elämä kanssasi ei ollut koskaan ikävää, hän sanoi.


Tilaisuutta koristivat kauniit kukkalaitteet. Yksi niistä oli muotoiltu bändin suuren hittikappaleen ”Glad You Came” -muotoiseksi. Brittiläis-irlantilainen poikabändi The Wanted perustettiin vuonna 2009.
Paikalle oli kerääntynyt myös faneja ympäri maailmaa saattamaan idoliaan viimeiselle matkalle.


Artisti kertoi vuoden 2020 lokakuussa hänellä olevan aivokasvain, jota ei voitu leikata. Hän menehtyi läheisten ympäröimänä 30. maaliskuuta.
- Raskain sydämin varmistamme, että Tom menehtyi rauhallisesti aiemmin tänään perhe vierellään, hänen vaimonsa Kelsey kirjoitti vapaasti suomennettuna suru-uutisesta tuolloin.
