The Wanted-yhtyeen laulaja Tom Parker on kuollut

The Wanted-poikabändin laulaja Tom Parker on kuollut 33-vuotiaana.
Asian varmisti hänen vaimonsa Kelsey Parker Instagram-sivullaan. Tomilla todettiin leikkauskelvoton aivokasvain vuonna 2020.
- Raskain sydämin varmistamme, että Tom menehtyi rauhallisesti aiemmin tänään perhe vierellään, Kelsey kirjoittaa vapaasti suomennettuna.
- Sydämemme ovat särkyneet, Tom oli maailmamme keskipiste, emmekä pysty kuvitella elämää ilman hänen tarttuvaa hymyään ja energistä läsnäoloaan.
- Kiitos jokaiselle, joka on tukenut hänen hoitoaan, hän taisteli loppuun saakka. Olen ikuisesti sinusta ylpeä, hän päättää.
Myös The Wanted julkaisi Instagram-sivullaan muistokirjoituksen.
- Tom oli mahtava aviomies Kelseylle, sekä isä Aurelialle ja Bodhille. Hän oli meidän veljemme, sanat eivät riitä kuvaamaan menetystä ja surua, jota tunnemme. Aina ja ikuisesti sydämissämme. Tom Parker 1988-2022, yhtye kirjoittaa.
Tammikuussa 2021 Tom kertoi, että hoidot olivat pienentäneet aivokasvainta, ja marraskuussa mies kertoi tilansa olevan vakaa. Viime viikolla Tom kertoi sosiaalisessa mediassa aikovansa kirjoittaa kirjan kokemuksistaan isyydestä ja syövästä.
Kelseyllä ja Tomilla on kaksi lasta, jotka ovat syntyneet vuosina 2019 ja 2020.
