Näin isoja prinsessa Madeleinen lapset jo ovat - suloinen kuva

Yhdysvaltojen Floridassa asuva Ruotsin prinsessa Madeleine jakaa paljon somesisältöä onnellisen oloisesta perheestään.
Video: Miljonääri-Henkka 1 | Henry Aflecht paljastaa shokkitaustansa: Osoitin aseella kaveria päähän
Madeleine lisäsikin eilen torstaina (24.11.) Instagram-sivulleen Yhdysvalloissa juhlitun kiitospäivän kunniaksi suloisen potretin, jossa poseeraavat hänen lapsensa prinsessa Adrienne, 4, prinssi Nicolas, 7, ja prinsessa Leonore, 8, sekä perheen kaksi koiraa, Toffee ja Oreo.
- Olen niin kiitollinen pienestä perheestäni, Madeleine kirjoittaa kuvatekstissä punaisen sydämen kera.
Kuninkaallisperhe muutti Yhdysvaltoihin vuonna 2018, ja he ovat juhlistaneet yhdessä myös valtiossa supersuosittua halloweenia pukeutumalla hauskoihin naamiaisasuihin.
Prinsessa Madeleinen Chris-puoliso tunnistamattomana - tuoreet kuvat herättävät kysymyksiä
Perheen musta Oreo-koira saapui uuteen kotiinsa lokakuussa. Vaalean Teddy-koiran kaveri adoptoitiin eläinsuojelukodista. Oreoa oli aiemmassa perheessä kohdeltu kaltoin. Hauva oli viettänyt elämänsä ulkosalla, lähes koko ajan kiinni kytkettynä
- Mutta tänään hän saa meidät nauramaan ja näyttää meille, kuinka hellä ja rakastavainen sielu hänellä on. (Ja kyllä, Teddy ja hän ovat todellisia ystäviä, jotka eivät pysty lopettamaan toistensa kanssa leikkimistä)! Madeleine kirjoitti sosiaalisessa mediassa.
Prinsessa Madeleinen perhe kasvaa - adoptoi kaltoinkohdellun reppanan
Kiitospäivä on Yhdysvalloissa jopa suurempi perhejuhla kuin joulu. Sen perinteisiin kuuluu suvun yhteen kokoontuminen ja kiitospäivän ateria, johon kuuluu perinteisesti esimerkiksi täytetty kalkkuna, perunamuusia ja kurpitsapiirakkaa. Ennen ateriaa luetaan kiitosteksti.
