Muistatko vielä Ihanan Elisan? Tältä sarjan tähdet näyttävät nykyään!
Ihana Elisa, Italiassa Elisa Di Rivombrosa, oli maan katsotuin sarja vuonna 2004.
Kaksi tuotantokautta ja 52 jaksoa sisältävä historiallinen draamasarja valloitti myös suomalaisten sydämet, kun sitä esitettiin aikoinaan Yle TV2 -kanavalla.
Seiska koosti tähän artikkeliin, mitä suosikkisarjan tähdille kuuluu nykyään.
Herttaista ja neuvokasta Elisan hahmoa näytteli Vittoria Puccini, 41. Firenzessä syntyneelle Vittorialle rooli sarjassa oli käänteentekevä hänen uransa kannalta, ja sen jälkeen hän onkin näytellyt useissa elokuvissa ja sarjoissa.
Vittoria on L’Officiel -lehden tämän kuun kansitähti, ja tottahan toki myös Ihana Elisa-sarja mainitaan heti jutun alussa. Haastattelussa Vittoria ei puhu siitä kuitenkaan sanaakaan.
Tähdellä on teini-ikäinen tytär, jonka hän on saanut vuonna 2006 vastanäyttelijänsä Alessandro Preziosin kanssa. Mies näytteli Elisan suurta rakkautta Fabrizio Ristoria.
Nykyään Vittoria on naimisissa elokuvaaja Fabrizio Luccin, 61, kanssa.
Nuori kreivi Fabrizio Ristori kiinnostuu Elisasta, joka tulee palvelijaksi Rivombrosan kartanoon. Suuri rakkaustarina saa näin alkunsa, mutta vaikeudet odottavat jo nurkan takana.
Fabrizion hahmon karmean surullinen loppu on varmasti jäänyt monille sarjan katsoneille mieleen. Kreiviä näytellyt Alessandro Preziosi on nykyään 49-vuotias.
Napolilaissyntyinen näyttelijä työskenteli ennen Ihana Elisa-sarjaa lakimiehen hommissa. Sittemmin hän on julkaissut musiikkia, ja näytellyt niin teatterissa, televisiodraamoissa kuin elokuvissakin.
Mies erosi Puccinista vuonna 2010. Sen jälkeen hän seukkasi itseään 17 vuotta nuoremman Greta Carandinin kanssa, mutta suhde päättyi viisi vuotta myhemmin. Viime vuonna huhuiltiin, että tähti tapailisi Costanza-nimistä naista, joka ei kuitenkaan ole tuttu viihdemaailmasta.
Alessandrolla on kaksi lasta, joista toinen Vittorian kanssa ja toinen aiemmasta suhteesta.
Fabrizion sisko Anna ei pitänyt Elisasta alkuunsa laisinkaan, mutta lopulta hekin alkavat sarjan edetessä tulla toimeen.
Annaa tähditti Antonella Fattori, 59. Roomasta näyttelijäksi aikanaan valmistunut Antonella ehti olla jo monessa mukana ennen Ihana Elisaa. Hän sai muun muassa Nessuno escluso -elokuvasta palkinnon parhaana naisnäyttelijänä vuonna 1998.
Ihana Elisan jälkeen hänellä oli hiljaisempi kausi urallaan, mutta hän palasi teatterin pariin vuonna 2010 ja on sittemmin jatkanut näyttelemistä lukuisissa televisiotuotannoissa, näytelmissä ja parissa elokuvassakin.
Annasta puhuttaessa on mainittava myös tohtori Ceppi (Cesare Bocci), joka vaimonsa Lucian menetyksen jälkeen löysi monen käänteen kautta onnen Annan kanssa.
Antonellan yhdistää vielä nykyäänkin helposti roolihahmoonsa.
Nainen kuin käärme, Lucrezia Van Necker, sabotoi kaikkien elämää Rivombrosassa parhaansa mukaan. Ilkimys ei pelännyt tarttua veitseen, jos joku oli hänen tiellään. Elisan tyttärenkin hän kaappasi surutta.
Pahansuopaa ja juonittelevaa markiisitarta näytteli englantilaissyntyinen Jane Alexander, 49, jolla on yllättävä kohutausta.
Jane on työskennellyt näyttelijän uransa ohella mallina sekä juontajana. Hän on lisäksi emännöinyt Mistero-televisio-ohjelmaa kolmen kauden verran vuosina 2011-2013. Hänellä on yksi nyt jo aikuinen poika.
Punatukkainen ja tunnistettava tähti osallistui Italian Big Brotheriinkin vuonna 2018, mutta töitä ei sen jälkeen hetkeen herunut. Se tuhosi hänen uransa, mutta muuten hän olisi valmis menemään taloon uudestaan, hän on kertonut Corriere Della Serra-lehdelle.
Nykyään Jane seukkaa kitaristin ja säveltäjän Gianmarco Amicarellin kanssa. Rakkauden taustalla on kuitenkin melkoinen kohu, sillä BB-talossa ollessaan Jane sutinoi malli- ja tv-esiintyjä Elia Fongaron kanssa. He alkoivat deittailemaan, mutta tarina jäi lyhyeksi. Jane palasi kitaristinsa kainaloon.
Tähdellä on myös ollut taustaa raskaan, humalanhakuisen ryyppäämisen kanssa.
Fabrizion kuoleman jälkeen kuvioihin astui komea kapteeni Christian Grey, jota näytteli Antonio Cupo, 44. Kapteenista paljastuikin myöhemmin ruhtinas, jonka Elisa toi Rivombrosaan mukanaan.
Muistatko vielä nämä ikoniset tv-ohjelmien tunnusbiisit? ”Iski ja lujaa”
Linda Batista, 50, oli palvelijatar Isabellaa esittänyt näyttelijä. Lucrezia yritti päästä tästä eroon tappamalla, mutta ihmeen kaupalla Isabella selvisi ja palasi kuvioihin toisella tuotantokaudella. Hän oli rakentanut uuden elämän Napolissa.
Linda on yhä helppo tunnistaa tuoreista otoksista.
Muistatko vielä prinsessa Madeleinen exän? Tältä pettäjä-Jonas näyttää nyt
Tänä vuonna sarjan fanit ovat päässeet palaamaan ihaniin Pohjois-Italian maisemiin, kun yleisön toiveesta Yle päätti julkaista Areena-palveluunsa viime kesäkuussa sarjan kaksi kautta. Lisäksi katsottavaksi tuli vuoden 2007 spin-off-versio Ihanan Elisan tytär.
Ja mikäli olet hyvin innokas fani, voit buukata ensi kesäksi matkan Torinoon, jonka lähellä sarjassa nähtävä linna, Castello di Agliè eli sarjassa nähty ”Rivombrosan linna”, sijaitsee.
Paikalle on vajaan tunnin automatka Torinosta, ja lippu museolinnaan sekä sen puutarhaan maksaa yhteensä vain 11 euroa.
Lähteet: Elle, L’Officiel, Corriere Della Dera, Musei Piemonte, La Notizia