Muistatko nämä kalliit julkkiserot?! Donald Trumpin ex-vaimo kuittaa vuosittain hyvät rahat, elokuvaohjaaja sai Madonnalta kantapubin ja 60 miljoonaa euroa!

USA:n presidentti Donald Trump erosi 1991 ensimmäisestä vaimostaan Ivanasta. Eron syynä oli rakastuminen näyttelijä Marla Maplesiin. Ivana sai likaisen oikeudenkäynnin päätteeksi käteistä 23 miljoonaa ja pari kiinteistöä, joista pelkästään Connecticutin kartanon arvo oli 14 miljoonaa.

Ivana kuittaa saa 650 000 euron vuosittaista elatusmaksua Donaldilta.
Donaldin toisen vaimon, Marlan kävi huonommin. Hän sai viisivuotisen liiton päättyessä ”vain” hieman yli kaksi miljoonaa euroa kipurahoja.

Madonna ja brittiohjaaja Guy Richie erosivat vuonna 2008, kun popkuningatar huomasi jo toistamiseen liiton olevan kaukana siitä, mistä hän oli koko elämänsä unelmoinut.

Ero kävi laulajalle kalliiksi, sillä Guy sai omakseen heidän omistamansa kantapubin Lontoossa, Wiltshiren kartanon ja 60 miljoonaa euroa kahisevaa. Se kirpaisi jopa megatähden satojen miljoonien eurojen tiliä, mutta pahinta oli riita yhteisestä lapsesta, Roccosta. Onneksi lapsikiista on ratkennut kaikille kolmelle edullisella tavalla.
Madonna markkinoi uutta kappalettaan seksikkäässä asussa: rinnat tiukasti esillä – kuva!
Kun golf-ammattilainen Tiger Woods kärähti vuonna 2009 lukuisista syrjähypyistään, hieroivat hänen ruotsalaisen mallivaimonsa Elin Nordegrenin juristit käsiään yhteen.

Elin sakotti pettymyksestään 93 miljoonaan euroa, pakkasi kimpsut ja kampsut sekä yhteiset lapset ja muutti väliaikaisesti takaisin Ruotsiin.
Haavat ovat nyttemmin umpeutuneet, ja ex-pariskunta vannoo olevansa mitä parhaimpia ystäviä keskenään.

Johnny Depp joutui aloittamaan vaurastumisensa alusta vuonna 2016, kun suhteellisen lyhyt liitto näyttelijä Amber Heardin kanssa päättyi. Amber syytti Johnnya naisenhakkaajaksi ilman vedenpitäviä todisteita ja osasi vedota tuomariin pyytäessään seitsemän miljoonan euron erorahoja vuoden kestäneestä liitosta.
Jo ennen virallista eroa Amber seurusteli Tesla-miljardööri Elon Muskin kanssa, mutta suhde kariutui niin ikään vuodessa. Tästä suhteesta Amber ei onnistunut saamaan latiakaan. Johnny sen sijaan vaatii nyt Amberilta 50 miljoonan korvauksia valheellisista väitteistä, joita Amber esitti eron aikaan julkisuudessa. Oikeudenkäynti alkoi kuluvan vuoden maaliskuussa.
Johnny Deppin ja Amber Heardin eroprosessi ei lopu koskaan: 6 miljoonan erorahat pannassa!
Kaikkien aikojen kovimpiin koripallotähtiin lukeutuva Michael Jordan oli yhdessä Juanita Vanoyn kanssa 17 vuotta. Kun mies pelasi, hoiti Juanita parin kolmea lasta ja huolehti kodista.
Liitto oli hyvin riitaisia. Pariskunta oli jo ennen vuonna 1989 juhlittuja häitään tehnyt avioehtosopimuksen, jonka mukaan perheen omaisuus puolitetaan eron sattuessa.
Vaiheikkaan ja pitkän oikeudenkäynnin päätteeksi vuonna 2007 Juanita kuittasi lopulta kolmanneksen NBA-tähden varoista eli 156 miljoonaa euroa. Se oli vuosien ajan kaikkien aikojen kallein julkkiserosumma.