Monacon ruhtinatar Charlene on yhä hoidossa lääkeriippuvuuden takia - Albert huolehtii lapsista, vakuuttaa haastattelussa: "Avioliittoni on kunnossa"

Monacon ruhtinatar Charlene, 43, kirjautui marraskuussa yksityiseen sairaalaan uupumuksen ja lääkeriippuvuuden vuoksi. Puolisonsa, ruhtinas Albertin, 63, mukaan päätös hoitoon hakeutumisesta tapahtui yhdessä, sillä molemmat ymmärsivät, että Charlene ei ollut toimintakykyinen ja tarvitsi ammattiapua.

Kuningas Kaarle Kustaan nenä muuttui violetiksi - oudot tuoreet kuvat

Hollannin prinsessa Alexia otti kantaa – marssi vähemmistöjen puolesta
Ruhtinasparin kaksoset, pian seitsemän vuotta täyttävät Jacques ja Gabrielle ovat tilanteessa kärsijöitä. Charlenen sairastelun vuoksi he joutuivat elämään ilman äitiään puoli vuotta, kun tämä toipui vakavasta infektiokierteestä Etelä-Afrikassa.
Kotiin palattuaan äiti viipyi vain muutaman päivän perheensä kanssa ennen kuntoutukseen siirtymistä.
– Lapset voivat melko hyvin. Tietysti he kaipaavat äitiään, mutta he ymmärtävät, että äiti tarvitsee lepoa. He myös tietävät, että pian he saavat äidiltään viestejä ja pääsemme tapaamaan häntä, Albert kertoi Paris Match -lehden haastattelussa.

Japanin prinsessan 20-vuotisjuhlat peruttu! Viedäänkö Aikolta kruunu?
Jacquesin ja Gabriellan pois jääminen koulusta on herättänyt keskustelua. Albertilla on selitys poikkeukselliseen tilanteeseen.

– Lapset ovat prioriteettini laiminlyömättä valtion asioita. Olen mahdollisimman paljon heidän kanssaan, ja tämä on syy, miksi he tällä hetkellä käyvät koulua palatsissa.
Yksi linnan saleista on järjestetty luokkahuoneeksi. Sisarusten ei tarvitse täysin eristäytyä kavereistaan, sillä neljä luokan oppilasta on siirretty palatsiin etäkouluun kaksosten seuraksi. Myös opettajat ovat ennestään tuttuja.
– Minä ja lapset saamme tukea sisaruksiltani. Olemme iloisia ja kiitollisia perheeni yhtenäisyydestä, heidän ja ystävien tuesta. Se lämmittää sydäntä, Albert toteaa.
Šamaani Durek Verrett täytti vuosia – kohuprinsessa Märtha Louiselta ylistystä rakkaalleen
Albertin mukaan Charlene toipuu voimakkaasta henkisestä ja fyysisestä uupumuksesta.
Hän vakuuttaa, ettei kyse ole vakavasta tilasta. Paris Matchin haastattelussa Albert halusi myös korjata huhuja, joiden mukaan ruhtinasparin avioliitto olisi huteralla pohjalla.
– Haluan tehdä selväksi, ettei parisuhteemme ole vaarassa. Vaimoni uupumus on seurausta hänen viime kuukausina kokemistaan leikkauksista, Albert painottaa.
Herttuatar Catherine poseeraa kuvassa naama hakattuna - "Hän teki ilmoituksen..."