Japanin prinsessan 20-vuotisjuhlat peruttu! Viedäänkö Aikolta kruunu?

Japanin keisaripari Naruhiton ja Masakon tytär prinsessa Aiko täyttää 1. joulukuuta 20 vuotta, mikä Japanissa tarkoittaa täysi-ikäistymistä.
Hovissa on ollut tapana hankkia 20 vuotta täyttävälle kuninkaalliselle naiselle uusi tiara. Tämä on jopa otettu huomioon palatsin vuosibudjetissa. Pandemia on kuitenkin pakottanut valtion ja hovin kiristämään kukkaronnyörejä, ja Aiko jää ilman tiaraansa. Hän saa lainata tätinsä tiaraa, koska tällä ei ole enää sille käyttöä epäsopivan avioliiton vuoksi.
Aiko jää myös ilman perinteistä syntymäpäiväjuhlaa ja tee-seremoniaa koronarajoitusten vuoksi. Hän juhlii merkkipäiväänsä yksityisesti vanhempiensa kanssa.

Japanin prinsessa Mako vaihtoi palatsin vuokrakämppään – haukkui kotimaansa median pystyyn

Aikon arki kuluu opiskellen ja virkatehtävissä. Koska hän on hallitsijaparin ainoa lapsi, hänestä kaavaillaan tulevaa keisarinnaa. Tulevaisuus on kuitenkin avoin, sillä lainsäädännön mukaan nainen ei voi Japanissa periä kruunua. Lain muutamisesta onkin keskusteltu Aikon syntymästä lähtien. Keisarillisessa perheessä saatetaan lähivuosina nähdä valtataistelu, sillä osa japanilaisista näkisi Aikoa mieluummin hallitsijana Naruhiton 15-vuotiaan veljenpojan Hisahiton.