Michael Jacksonin henkivartija: "Tiedän, että hän oli naisiin päin kallellaan - puhuimme mimmeistä koko ajan!"
Leaving Neverland -dokumentin hyväksikäyttöväitteet ovat tahranneet edesmenneen supertähti Michael Jacksonin mainetta ja kunniaa pahoin. Yhdysvaltalaismedioiden mukaan Jacksonin Paris-tytär on kohusta syvästi järkyttynyt ja hermoromahduksen partaalla. Vastaavasti osa Jackson-faneista pitää väitteitä pedofiliasta valheina.
Yhdysvaltalainen viihdemedia TMZ on haastatellut aikanaan Jacksonin henkivartijana työskennellyttä Bill Whitfieldiä. Whitfield on myös kirjoittanut kirjan ajastaan "MJ":n palveluksessa. Henkivartijan mukaan Jackson oli "täysin heteroseksuaali".
- Tiedän, että hän oli naisiin päin kallellaan. Puhuimme mimmeistä koko ajan. Kun vaikka ajelimme, niin hän puhui naisista, joita piti viehättävinä.
Whitfield mainitsee haastattelussa, että kerran Jackson esimerkiksi pyysi puhelinumeroa kadulla eräältä tytöltä, koska tämä oli Jacksonin mielestä niin kaunis.
Henkivartija näki Jacksonin yksityiselämästä paljon, mutta ei suostu avaamaan Jacksonin naiskuvioita yksityiskohtaisemmin.
- Hän vietti naisten aikaa yksityisesti.
Kohudokumentin väitteitä henkivartija pitää tekaistuina.