Jösses, mitä ökykorkkareita! Sinkkuelämää-tähti Sarah Jessica Parker teki uuden aluevaltauksen – kuva!

Oman kenkäputiikin avannut Sarah Jessica Parker, 55, on nähty viime viikkoina asiakaspalvelun parissa. Värikkään sisutuksen sävyttämässä SJP-nimisessä myymälässä on tarjolla upea valikoima ökykorkkareita, ja nyt yrittäjä itsekin paiskimassa hommia.
Tyylitaituri on saapunut monesti putiikilleen niin upeissa jalkineissa, että Sinkkuelämää-hittisarjan Carrie Brad-shaw pakahtuisi kateudesta.
Manhattanilla New Yorkissa sijaitsevassa kaupassa on huomioitu koronatilanne muun muassa turvavälein. Kenkäkeitaan hengetär myös ottaa kauppaan vain kolme asiakasta kerrallaan. Voikin päätellä kenkien hintatason, kun miettii, miten tällaisella asiakasvirralla maksetaan Manhattanin liiketilojen jättivuokrat!

Kasvomaskiin ja joskus muotihuiveihinkin sonnustautunut näyttelijä etsii hyllyjen välissä asiakkailleen sopivia korkoja kuin Tuhkimon lasikenkää konsanaan. Seinälle on ripustettu myös jättimäinen potretti tähdestä itsestään.

Vuonna 2014 perustetun SJP-brändin luksuskorot valmistuvat käsityönä Italiassa, jota tituleerataan maailman parhaimmaksi kenkien valmistusmaaksi.
Kivijalkakaupan 125-neliöiset liiketilat avautuivat muotitietoiselle yleisölle heinäkuun alussa. Firmalla on muitakin liikkeitä, esimerkiksi Las Vegasissa ja Dubaissa.
Sarah on myynyt SJP-merkkinsä alla kenkien lisäksi muun muassa hajuvesiä.
House-tähti: Veit roolini, Sarah Jessica Parker!
Nelinkertainen Golden Globe -voittaja Sarah on viettänyt koronakesää New Yorkin lähellä Hamptonsissa.
Hän on jo tuttu näky paikallisille, koska surffailee mieluusti hiekkarannoilla miehensä Matthew Broderickin kanssa.
Kesän mittaan paparazzit ovat bonganneet Sarahin ja hänen miehensä monesti palvomassa aurinkoa tai suuntaamassa laudat kainalossa aaltoihin.
Sarah omistaa useita lukaaleja muun muassa Hamptonsissa, Manhattanilla ja Brooklynissakin, joten työmatkoista ei koidu hänelle vaivaa.