Harry ja Meghan täyttivät miljoonien brittien toiveen – tällainen oli maailmantähtien vauvavuosi!

Meghan Marklen, 37, ja prinssi Harryn, 35, kuluneet kaksi vuotta ovat olleet jatkuvaa julkista kiirastulta. Vauvabuumi valtasi miljoonat britit samalla hetkellä, kun pariskunta lausui vihkivalansa toukokuussa 2018. Archie-poika saapui maailmaan 6. toukokuuta. Sussexin herttuapari haluaisi, että heidän lapsensa saisi suht’ normaalin lapsuuden, siksi hänellä ei ole edes prinssin titteliä. Pikkuherralla on sen sijaan sukunimi, Harrison, mitä esimerkiksi hänen isällään ei virallisessa käytössä ole.


Archie on tehnyt jo ensimmäisen edustusmatkansa Etelä-Afrikkaan, jossa hän sai arkkipiispa Desmond Tutulta siunauksen. Koska Archien ja hänen vanhempiensa elämä on Englannissa suurennuslasin alla aina ahdistukseen asti, on mahdollista, että perhe muuttaa väljemmille mediavesille Kaliforniaan vuoden sisällä.


The Backstreet Boysin johtohahmon Nick Carterin, 39, ja Lauren Kittin, 36, uusioperheessä on jo neljä lasta, kun heidän toinen yhteinen poikansa syntyi lokakuussa. Nickin esikoispoika Odin on nyt kaksi. Myös Nickin Angel-sisko sai jo tammikuussa esikoisensa. Sisarusten iloiset perhetapahtumat ovat olleet heidän psyykkisesti sairaalle Aaron-veljelleen liikaa, sillä tämä uhkasi alkusyksystä muun muassa tappaa koko Nickin perheen vastasyntynyttä myöten. Isoveli on hankkinut nyt Aaronille lähestymiskiellon.

Backstreet Boysin Nick Carter naimisiin: "Pisin hääsuudelma, jonka olen nähnyt" - hääkuvat!

Lattarilaulaja Ricky Martin, 47, ja hänen taiteilija-puolisonsa Jwan Yosef, 35, ovat olleet aviossa vasta kaksi vuotta, mutta heillä on jo suurperhe.
Pariskunnalla on 11-vuotiaat adoptoidut kaksospojat, Matteo ja Valentino. Perheeseen saapui Lucia-tytär viime vuoden joulukuussa ja lokakuun lopulla perhe täydentyi Renn-pojalla. Hän tuli siskonsa tavoin maailmaan sijaissynnyttäjän avulla.

Ricky Martinin perheonni: neljäs lapsi syntyi – tässä on pieni Renn-poika!

Näyttelijä Richard Gere innostui vasta vanhemmilla päivillään isyydestä, kun hän sai esikoispoikansa Homerin viisikymppisenä. Hänen vuosi sitten vihkimänsä vaimo, Alejandra Silva, 36, synnytti Gerelle pojan vain muutama kuukausi ennen näyttelijän 70-vuotispäivää. Vaimolla on kuusivuotias poika ex-miehensä Govind Friedlandin kanssa, joka on nykyisin Geren entinen paras kaveri.

Poika tuli! Charmantti Richard Gere, 69, ja 35-vuotias vaimo saivat esikoisen - nimi salaisuus
Maailman tunnetuimpiin kokkeihin lukeutuva Gordon Ramsay, 52, nauttii isyydestä. Hän julkisti huhtikuussa Instagram-tilillään saaneensa vihdoinkin oman Oscarinsa, kun perheen viides lapsi saapui maailmaan.
Gordon Ramsay kävi kauneusoperaatiossa: Maskeeraaja kysyi, olinko lapsena auto-onnettomuudessa!
Oscarilla on kolme siskoa ja yksi veli. Lastensaanti ei ole ollut Gordonille ja hänen Tana-vaimolleen itsestäänselvyys, vaan he kärsivät vuosia lapsettomuudesta ennen kuin esikoinen Matilda saapui maailmaan vuonna 2001.
Huippukokki Gordon Ramsay viidettä kertaa isäksi: Toivon poikaa!
Yksi vuoden laihduttaja -pysteistä kuuluu ehdottomasti laulaja Jessica Simpsonille, 39, joka sai maaliskuussa kolmannen lapsensa, Birdie Maen. Raskaudet jättävät usein naisille ylimääräisiä kiloja, myös julkkiksille. Puntarin näyttäessä 113 kiloa Jessica suuttui ja laittoi itsensä kovaan rääkkiin. Paino putosi puolessa vuodessa huikeat 45 kiloa. Yksinkertaisena niksinä oli kävellä aluksi 6 000 ja lopulta 12 000 askelta päivässä.
Ökyelämästään tunnetut Kim Kardashian, 39, ja Kanye West, 42, saivat neljännen lapsensa toukokuussa, kun sijaissynnyttäjä lahjoitti heille pojan.
Pornoaddiktiostaan uskon avulla irti päässyt Kanye halusi pojalleen raamatullisen nimen, joten lapsirukasta tuli Psalm. Perheen kolme tytärtä, Chicago, North ja Saint pääsevät ehkä helpommalla lempinimiensä suhteen.