Missifinalisti Meri Turunen, 28, sairastui vakavasti: "Minulta lähti lopulta tunto navasta alaspäin"

Meri on kulkenut sairautensa kanssa pitkän matkan kohti Miss Suomi -finaalia.
Taas on koittanut se aika vuodesta, kun kymmenen suomalaiskaunotarta kisaa siitä, ken on heistä kaikkein kaunein. Yksi tämän syksyn missifinalisteista on televisiosta jo aiemmin tuttu Meri Turunen, 28.
Meri nousi julkisuuteen vuonna 2019 osallistuttuaan Love Island Suomi -ohjelmaan. Rakkausreality toi kuin toikin Merin elämään uuden onnen, kun hän löysi osallistujien joukosta Artun. Arttu ja Meri ovat seurustelleet jo viisi vuotta.
– Meillä on kaikki oikein hyvin. Muutimme yhdessä Hämeenlinnaan viime tammikuussa, Meri hymyilee.
Kaunottaren puheenparsi paljastaa, että hänen juurensa ovat kuitenkin huomattavasti pohjoisemmassa. Meri on alunperin kotoisin Rovaniemeltä.
– Koen läheisten tuen todella tärkeäksi tätä kisaa ajatellen, vaikka suurinosa heistä asuukin edelleen Rovaniemellä.
Kisakonkari
Miss Suomi -kilpailu ei ole Merin ensimmäinen koitos kauneuskisojen maailmassa. Hän osallistui jo 18-vuotiaana Miss Rovaniemi -kilpailuun, jonka jälkeen voittoja on sadellut muun muassa Rovaniemen Neito -kisasta sekä Fitnessmalli-kilpailusta.
– Aloin valmistautua Miss Suomi -kilpailuun ensimmäisen kerran jo vuonna 2020, mutta sairastuin MS-tautiin, jonka takia minulla oli haasteita kävelemisen ja tasapainon kanssa.
Vakava sairaus järkytti
Merin MS-tautidiagnoosista on kulunut nyt neljä vuotta. Hän on kulkenut pitkän tien sairautensa kanssa, mutta nyt tilanne näyttää jo huomattavasti valoisammalta.
– Olen löytänyt viimein toimivan lääkkeen, jossa on ollut todella hyvä vaste. Sairaus ei ole siis enää päässyt etenemään, Meri iloitsee.

MS-tauti on neurologinen sairaus, johon ei ole löydetty parannuskeinoa. Oireita on kuitenkin mahdollista helpottaa lääkityksen avulla.
Meri on kärsinyt vuosien saatossa muun muassa hermosärystä ja kehon jäykkyydestä.
– Kamppailin oireiden kanssa noin kolme vuotta ennen kuin sain lopulta diagnoosin sairaudelleni. Ensimmäinen magneettikuvaus kuitenkin paljasti heti mistä on kysymys. Kehostani löytyi tuolloin useita eri tulehduspesäkkeitä.
– Minulta lähti lopulta tunto navasta alaspäin, joka toi haasteita kävelemiseen. Se on ollut rajuin oireeni.
Liikunnasta tukea
Meri on ollut aina kova liikkumaan ja urheilemaan ja tämän vuoksi luonnollinen apu sairauden hoidossa onkin ollut säännöllinen liikunta.
– Olen löytänyt viimein keinot omasta jaksamisestani huolehtimiseen. Säännöllinen syöminen ja päivittäinen liikkuminen auttavat.
Rautaiseen kuntoon itsensä treenannut Meri on selvästi yksi missikilpailun ennakkosuosikeista, sillä kun mukana oli vielä 20 kisaajaa, yleisö äänesti heistä Merin suosikikseen.
Miss Suomi -finaali käydään lauantaina 14. syyskuuta Järvenpään Aino Areenalla. Lähetys nähtävissä Eveo-kanavalla.
