Erika Helin sai lapsettomuusdiagnoosin kaksi vuotta sitten: "Se oli tosi kova isku"

Erikalla todettiin kaksi vuotta sitten endometrioosi, joka voi aiheuttaa lapsettomuutta.
Ex-missi Erika Helin sai lapsettomuusidiagnoosin kaksi vuotta sitten.
Erikalla todettiin tuolloin endometrioosi, eli kroonisia kipuja aiheuttava gynekologinen sairaus. Hän myöntää, ettei odottanut kolmekymppisenä sinkkuna joutuvansa puhumaan lapsettomuudesta.
– Sain lapsettomuusdiagnoosin kaksi vuotta sitten päivystyksessä keskellä yötä päivystyslääkäriltä, joka sanoi, että "et sitten tule saamaan koskaan lapsia", Erika muistelee sosiaaliseen mediaan julkaisemallaan videolla.
– Tämä oli ehkä vähän nopea päätelmä, ja tuolla tavalla ei pitäisi kellekään sanoa niin suppeilla ja nopeilla tutkimuksilla.
En ollut sulkenut äitiyttä pois
Erika kertoo, että häneltä on löydetty munasarjakysta, joka on hänellä vasemmalla puolella nyrkin kokoinen. Kasvaessaan se on tuhonnut Erikan vasemman munasarjan.
– En ollut koskaan haaveillut äitiydestä, mutten ollut myöskään päättänyt, että se on täysin poissuljettu asia. Se, että se vietiin pois tosi yllättäen, oli tosi kova isku, hän sanoo.
– Minusta tuntui, että naiseudestani vietiin osa. Minusta tuntui, että ehkä menetän elämässäni jotain. Aloin miettiä, haluanko koskaan olla parisuhteessa, jos se ei tule johtamaan perheen perustamiseen.
Vakaa parisuhde on vaatimus
Erika kertoo joutuneensa käymään perustavanlaatuisesti läpi lapsettomuuteen liittyviä asioita. Endometrioosin takia Erikaa lääkitään hormoneilla, jotka estävät raskautumisen.
– Välillä, kun on ovulaatio ja hormonit hyrräävät, olen ihan valmis pistämään pullan uuniin. Välillä silloin, kun minulla ei ole ovulaatiota, mietin, onko se minua varten. Ja uskallanko unelmoida siitä, koska en tiedä pystynkö siihen.
Erika kertoo myös epäilevänsä kykyään olla hyvässä parisuhteessa, sillä hänellä on menneisyydessään monia huonoja kokemuksia. Hän sanoo, ettei halua tuoda maailmaan yhtäkään lasta, jolla ei ole välittävää ja ehjää perhettä.
– Ykkösprioriteetti on se, että vakaa, hyvä, luotettava ja turvallinen parisuhde täytyy olla taustalla ennen kuin rupeaa lapsentekohommiin.