Sampo ja Minttu Kaulanen puhuvat avoimesti Sampon ongelmallisesta alkoholinkäytöstä: ”En ole tiennyt ollenkaan, jatkuuko tämä liitto vai ei”

Yökylässä Maria Veitola -sarjan tänään MTV3-kanavalla kello 21 nähtävässä jaksossa Maria vierailee Sampo Kaulasen ja Michelle ”Minttu” Murphy-Kaulasen luona Lapin Äkäslompolossa.
Sampo on tunnettu ajoittain rajustakin alkoholinkäytöstään, josta myös Seiska on uutisoinut. Minttu kertookin jo jakson alkupuolella Marialle, millaisia tuntemuksia asia on herättänyt hänessä.

- Päihteiden käyttöön liittyvät kohdat suhteessamme ovat olleet sellaisia, jolloin en ole tiennyt, jatkuuko tämä suhde vai ei. Moni on minulta kysynyt, että miksi en ole jättänyt Sampoa. Hän on kuitenkin itse hakenut apua.
Niin ikään jakson alussa Sampo ja Minttu kertovat Marialle muun muassa siitä, miten he ovat suhtautuneet alkoholiin keskenään hyvin eri tavoin.
- Olen ikäni asunut turistikeskuksessa. Ainoa alkoholinkäyttö, jota olen lapsena nähnyt, on ollut kylän isäntien juomista. He ovat juoneet kuukauden putkeen, ja jotkut jopa pidempään. Toinen porukka on ollut turistit, jotka ovat myös rällänneet oikein viimeisen päälle, Sampo kertoo.
- Ihmettelin Diilin aikana tavatessamme, kuinka otimme Mintun kanssa vain yhdet saunakaljat, hän jatkaa.
Minttu kommentoi Sampolle tämän vieläkin ihmettelevän vain yhden oluen juomista.
- Sen takia istutkin tuolla saunassa karhupaletin kanssa, Minttu vitsailee viitaten Karhu-olueeseen.
Maria Veitola yökyläilee jälleen – Tämä kaksikko yllätti alkavalla kaudella positiivisimmin!