Mikko Leppilampi teki katoamistempun! Vappu Pimiä juontajakollegansa jälkikasvusta: Odotan innolla vauvatreffejä

Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi
Mainos
Mainos päättyy

Mikko Leppilammen ja Beata Pappin tuore vauvaonni näkyy TTK:ssa siten, että tv-lähetyksen jälkeen juontajakomistus suuntaa salamana ulos studiosta. Näin kävi myös viime sunnuntaina.

Tähtijuontajan tuore jälkikasvu on otettu koko työryhmässä suurella ilolla vastaan.

– Totta kai se on ilouutinen. En ole vielä nähnyt livenä vauvaa, kun tässä on ollut sen verran töitä. Mutta toivottavasti tapaan hänet pian, juontajakollega Vappu Pimiä iloitsee Seiskalle.

TTK:n lisäksi hänet pitää kiireisenä erilaiset sosiaalisen median yhteistyöt sekä hiljalleen käynnistyvät juontokeikat.

Mikko Leppilampi iloitsee poikavauvan syntymästä: ”Onnellisuus ja kiitollisuus täyttävät sydämen” – kuva!

Mainos
Mainos päättyy
Aki ja Katri

Jalkapallopomo Aki Riihilahden öljylanne on herättänyt kotikatsomoissa ihastuneita huokauksia. Viime vuonna vaimostaan eronnut Aki punastui pahanpäiväisesti Seiskan udellessa tämän deittailukuvioista.

– Krhm… Minulla on tosi haastava duuni ja kaksi pientä lasta. Katsotaan, mitä tulee. Olen nyt elänyt näin. Elämä on hyvin, Aki sopertaa.

Muttet voi kieltääkään, etteikö miljoonayleisö keräisi kiinnostuneita?

– En! Mutten ole suoraan sanoen miettinyt tuollaista, vaivaantunut futismies naurahtaa.

Hämmästyttävää TTK-historiaa! Suosikkiohjelmassa ei ole koskaan koettu tällaista – kuvankauniin tanssiopettajan leuka loksahti

Mainos
Mainos päättyy
Kristo ja Saana

Kristo Salminen ja Saana Akiola tiedostivat rajalliset realiteetit eivätkä siksi olleet maansa myyneitä, vaikka tanssitaival päättyi sunnuntaina putoamiseen. Päinvastoin, Kristo vain iloitsee, että on rankkojen treenien myötä jäänyt koukkuun liikuntaan.

– Olen kyllä tosi motivoitunut jatkamaan erinäköistä liikuntaa. Muutama kilokin on varmaan karissut, mutta ennen kaikkea siitä tulee niin hyvä olo.

Rehellistä puhetta! ”Suomen seksikkäin tanssinopettaja” ja Kristo Salminen eivät edes pettyneet TTK-putoamisestaan – ”Kapasiteetti alkoi olla tapissa”

Kiti ja Marko
Mainos
Mainos päättyy

Kiti Kokkonen ja Marko Keränen viettelivät seksikkäällä salsallaan paitsi katsojat, myös tuomarit. Arvovaltainen raati palkitsi huumoria hersyvän parin 28 pisteellä.

– Oli se omastakin mielestä tosi seksikäs ja sensuelli veto, Kiti kiittelee ja paljastaa kärsineensä shokkivarpaasta.

– Kyllä, varpaassani oli shokki. Kävin lääkärissä ja hän totesi, että varvas oli shokissa. Ehkä siinä oli joku stressi, kun on näin pienet tanssikengät?!

Tiesitkö tätä? TTK-tähti Kiti ”Tanhupallo” Kokkosen uunista pulpahtaa upeaa taidetta: ”Mistä näitä ihanuuksia saa?”

Krista ja Anssi

Krista Siegfrids ja Anssi Heikkilä ovat tehneet tanssiparketilla laatutyötä lähetyksestä toiseen. Mieletöntä kuntoa ja rytmitajua vaativien koreografioiden opettelu käy kuulemma aivan täydestä työstä.

– Nautin niin paljon, kun saan tanssia! Tosin ei sitä paljon muuta ehdi tehdäkään, Krista tuumii.

– Eikä jaksakaan. Tanssiminen ja treenaaminen vie niin paljon päivästä tunteja, että kun illalla pääsee kotiin, niin on hiljaista miestä, Anssi nauraa.

Tiesitkö? TTK-tanssiopettaja Anssi Heikkilän sisko on supermenestynyt tanssija!

Ernest ja Anniina

Ernest Lawsonin ja Anniina Koivuniemen esitys sai studioyleisön mylvimään suosionosoituksista. Arvovaltainen tuomariraati ei ollut kuitenkaan yhtä vakuuttunut, vaan rokotti armottomasti askelvirheistä. Pisteet jäivätkin piippuun.

– Onnistuimme luomaan juuri sellaisen tunnelman kuin halusimmekin, mutta tuomarit näkevät kaiken. Pisteet olivat ansaitut, mutta näytönhalumme kyllä kasvoi!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan