Martina Aitolehti vinkkaa: Maailman nopein lounas
Meinaatko testata?
Hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti, 41, vinkkaa nopean lounasreseptin.
Martina Aitolehti on aiemmin kertonut aloittavansa päivän syömällä lähes aina luomukaurapuuroa, johon on lisätty joukkoon kolme kananmunan valkuaista ja nokare voita. Puuron joukkoon yrittäjä lisää myös marjoja, välillä tuoreena ja joskus pakasteena.
– Mitä ikinä nyt sit mun kaapista löytyykään, Martina mainitsi somekanavallaan ja mainitsi myös mangon.
Puuron lisäksi Martina nauttii aamuisin cappuccinoa vaniljakauramaidolla ja elektrolyyteillä rikastettua vettä.
Kiireisen yrittäjän aika kuluu myös asiakkaidensa valmennuksiin, ja nyt Martina vinkkaakin varsin nopean lounasvaihtoehdon.
– Tästä hei vinkki sulle, maailman nopein lounas, Martina esittelee riisi-tonnikala-annostaan.
Aterian valmistamiseen on kuitenkin käytetty hieman aikaa aiemmin, sillä Martina kertoo riisin olevan jo valmiiksi keitetty.
– Mulla on riisi valmiiks keitettynä. Mä laitoin; korianteri, pinaatti, jalapeno, (kirsikka)tomaatti, tonnikala, riisi joukkoon ja avot. Minuutti ja sulla on lounas, Martina kertoo 24 tuntia näkyvissä sometarinoissaan.