Suomalaisartisti William sai syytteen rahanpesusta - keikkakalenteri tyhjenee kovaa vauhtia

william
Mainos
Mainos päättyy

Seiska uutisoi pari päivää sitten, miten Penelope -kappaleellaan tunnetuksi tullut räppäri William eli Ville Virtanen on saanut syytteen rahanpesusta. Syyte liittyy suureen parhaillaan Helsingin käräjäoikeudessa istuttavaan huumeoikeudenkäyntiin.

Syyttäjän mukaan räppäri olisi saanut haltuunsa 10 000 euroa käteistä rahaa yhdeltä jutun päätekijöistä, ja hänen olisi pitänyt toimittaa rahat Espanjassa olevalle huumeliigan pomolle.

Seiskan selvityksen mukaan vellova kohu on saanut keikkapaikat varuilleen, ja räppärin keikkoja on peruttu.

Räppäri William sai syytteen rahanpesusta!

Yksi perutuista keikoista on ensi lauantaiksi (27.11.) Hämeenlinnan Amarillo-ravintolaan aiemmin buukattu keikka.

Mainos
Mainos päättyy

 – Williamin esiintymisen peruuntuminen Amarillo Hämeenlinnassa on lähtenyt omasta aloitteestamme. Arvioimme tilannetta aiheesta saamiemme asiakaspalautteiden perusteella, ja tulimme siihen tulokseen, että tällä hetkellä julkisuudessa esillä ollut tilanne toisi tapahtumalle liikaa jännitteitä.

– Odotamme tilanteen selkiytymistä, ja sovimme jatkosta sen jälkeen, Hämeenmaan Osuuskauppan toimialajohtaja Minna Kainulainen kommentoi peruuntumiseen johtaneita syitä Seiskalle.

Huumerahojen pesusta epäillyn räppäri Williamin fitness-rakas romahti – Sonja Aiellolta itkuinen tilitys!

William itse ei ole kommentoinut syytettä eikä siitä noustua kohua sanallakaan medialle. Lisäksi räppäri on pitänyt  matalaa profiilia somessaan eikä ole päivittänyt julkista Instagram-tiliään marraskuun alun jälkeen.

Räppäri asuu avoliitossa fitnesskaunotar Sonja Aiellon kanssa, joka jakoi puolestaan somessaan itkuisen päivitytykseen pari päivää sitten huumerahakohun tultua julki. Seuraava keikka Williamille on merkitty joulukuun alkuun.

Räppäri William tuomittiin sakkoihin! - Kaahasi holtittomasti!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Suomalaisartisti William sai syytteen rahanpesusta - keikkakalenteri tyhjenee kovaa vauhtia