Suomalainen huippusijoittaja tuomittiin törkeästä veropetoksesta

Suomalainen huippusijoittaja tuomittiin törkeästä veropetoksesta
Ilkka Kivimäki ja hänen vaimonsa Ilona Kivimäki osallistuivat linnan juhliin vuonna 2016.

Aalto-yliopiston hallituksen varapuheenjohtaja sai ehdollista vankeutta.

Mainos
Mainos päättyy

Seiska kertoi viime viikolla Ilkka Kivimäen, 55, törkeästä veropetossyytteestä.

Häntä syytettiin rikoksesta Helsingin käräjäoikeudessa, ja asian käsittely pidettiin 2. joulukuuta. Kivimäki myönsi menetelleensä syytteessä mainitulla tavalla, mutta kiisti teon tahallisuuden. Hän on maksanut vältetyt verot jälkikäteen.

Syyttäjä vaati Kivimäelle rangaistusta siitä, että hän oli vuonna 2020 antanut viranomaisille verotusta varten väärän tiedon tai salannut tulojaan verottajalta, jonka seurauksena 223 721, 46 euron pääomatulot ovat jääneet ilmoittamatta.

Kivimäki oli lopettanut Luxemburgissa sijaitsevan vakuutusyhtiön säästöhenkivakuutuksen, ja vakuutusyhtiö oli maksanut vakuutuksen tuoton Kivimäen tilille.

Mainos
Mainos päättyy

Kivimäki oli antanut veroilmoituksensa 4.5.2021 Omaveron kautta. Hän oli täydentänyt veroilmoitustaan, mutta ulkomailta saatu pääomatulo jäi ilmoittamatta.

Lopulta Verohallinto sai tiedon Kivimäen ulkomaisesta pääomatulosta kansainvälisen automaattisen tietojenvaihdon kautta. Syyttäjän mukaan Kivimäen olisi pitänyt maksaa pääomatuloista veroja 75 408,55 euroa.

Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa tänään maanantaina, ja Kivimäki tuomittiin syytteen mukaisesti 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hänen koeaikansa päättyy 16.6.2026. Kivimäki määrättiin maksamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksu.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Ilkka Kivimäki ja hänen vaimonsa Ilona Kivimäki osallistuivat linnan juhliin vuonna 2016.
Ilkka Kivimäki ja hänen vaimonsa Ilona Kivimäki osallistuivat linnan juhliin vuonna 2016.

Oikeus: Miksi kokenut liikemies ei huomannut virhettään?

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että Kivimäki oli oikeudessa vedonnut terveysongelmiinsa, joista hän oli kärsinyt vuosina 2020-2021.

Mainos
Mainos päättyy

Kivimäki oli nimennyt kirjallisiksi todisteiksi kaksi lääkärinlausuntoa, jotka tukivat hänen kertomustaan.

Oikeus katsoi sen olleen mahdollista, että Kivimäki oli joltain osin toimintakyvytön kyseisenä aikana. Kivimäen oman kertomuksensa mukaan hän oli kuitenkin osittain toipunut toukokuussa 2021, jolloin hänellä olisi käräjäoikeuden mukaan vielä ollut noin kaksi kuukautta aikaa hoitaa veroasiansa kuntoon.

Hän oli tuolloin kuitenkin harjoittanut sijoitustoimintaa varsin aktiivisesti ja ollut myös mukana vaativassa yritystoiminnassa.

– Pääkäsittelyssä vastaaja on selvittänyt taustaansa ja sen perusteella hän oli jo tuolloin ollut kokenut liike-elämässä, taloudellisissa asioissa ja sijoitustoiminnassa. Nyt kysymyksessä oleva asia oli siten ollut hänelle tuttu eikä pääomatulon tuleminen Luxemburgista tai se, että se pitäisi ilmoittaa verotuksessa, voinut tulla hänelle yllätyksenä.

"Käräjäoikeuttakin hieman ihmetyttää..."

Käräjäoikeuden mukaan Kivimäki olisi myös voinut turvautua asiantuntija-apuun veroilmoituksen täyttämisen suhteen.

Mainos
Mainos päättyy

Oikeuden näkemys oli, että Kivimäen olisi pitänyt ymmärtää tehneensä verotuksessaan virheen, sillä hänellä on todella kattava tausta sijoitustoiminnasta sekä yritystoiminnasta.

– Vastaajalla ei tämän perusteella ollut ollut sellaista terveydellistä estettä, joka olisi koko esitäytetyn veroilmoituksen jättöajalta estänyt häntä suorittamasta sitä oikein, käräjäoikeus perusteli päätöstään.

Motiivin suhteen käräjäoikeus katsoi asian jääneen selvittämättä.

– Kieltämättä käräjäoikeuttakin hieman ihmetyttää se, miksi vastaaja tässä tilanteessa oli toiminut niin kuin oli toiminut eikä hänen motiiviaan ole pääkäsittelyssä sen enempää selvitetty.

Käräjäoikeus katsoi Kivimäen menetelleen tahallisesti.

– Menettelyllään vastaaja on syyllistynyt törkeään veropetokseen, koska teolla on tavoiteltu ja sillä on myös saatu huomattavaa taloudellista hyötyä, tuomiossa mainitaan.

Seiska ei tavoittanut Kivimäkeä kommentoimaan tuomiotaan. Viime viikolla liikemies totesi Seiskalle, että hän oli harmissaan syytteestään.

– Sinänsähän tämä ei ole kauhean kummallinen juttu. Tämä liittyy henkilökohtaiseen sijoitusvakuutukseeni, jonka lopetin. Ja se lopetuserä jäi merkitsemättä veroilmoitukseeni.

– Kaikki verot on maksettu korkoineen heti, kun asia on tullut ilmi. Tahaton virhe pääsi tapahtumaan, enkä todellakaan toiminut tahallisesti.. Tämä on erittäin harmillinen juttu, Kivimäki mainitsi Seiskalle viime viikolla.

Huippusijoittaja

Kivimäki on menestyksekäs liikemies. Hän on luonut uraa yrittäjänä sekä sijoittajana. Kivimäki oli mukana Slush-startup-tapahtuman hallituksessa puheenjohtajan roolissa 2013-2018.

Kivimäki on koulutukseltaan diplomi-insinööri, ja hän toimii osakkaana pääomasijoitusrahasto Maki.vc:ssä. Lisäksi Kivimäki istuu lukuisten osakeyhtiöiden hallituksissa.

Nykyään Kivimäki toimii Aalto-yliopiston hallituksen varapuheenjohtajana.

Yliopisto tiedotti lokakuussa, että huippusijoittaja jättää yliopiston hallituksen vuoden 2024 jälkeen.

– Erovuorossa ollut hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja Ilkka Kivimäki jättää omasta pyynnöstään Aalto-yliopiston hallituksen kahden kolmevuotiskauden jälkeen, Aalto-yliopiston verkkosivuilla mainitaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan