Suomalaiselle Diili-osallistujalle kolme rikostuomiota

Seiskan tietojen mukaan Diili ja Sinkkuäidille sulhanen -ohjelmista tuttu Timo Moilanen on saanut kolme rikostuomiota.
Turun Hovioikeuden toimittamista asiakirjoista käy ilmi, että Moilanen on tuomittu kahdesta lievästä pahoinpitelystä sekä kunnianloukkauksesta. Tuomio on annettu marraskuun 4. päivä. Turussa ja Tallinnanlaivalla tapahtuneet lievät pahoinpitelyt sijoittuvat vuosille 2019 sekä 2020.
Hovioikeus piti tuomion voimassa - Miss Helsinki -finalisti Karoliina Ala-Kantti vankilaan
Hovioikeuden toimittamista asiakirjoista käy ilmi, että Moilanen on halventanut asianomistajaa julkaisemalla materiaalia sosiaalisessa mediassa, joita hän on kehottanut jakamaan edelleen. Lisäksi Moilanen on lähettänyt kaksi asianomistajaa halventavaa sähköpostiviestiä muun ohella asianomistajan esimiehelle ja kollegoille.
Moilanen tuomittiin 50 päiväsakkoon, mikä tekee hänen tuloillaan 3 800 euroa. Hän joutuu myös maksamaan korvauksia yhteensä yli 3 900 euron edestä korkoineen.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Molemmat osapuolet esiintyvät asiassa sekä vastaajina että asianomistajina, eli he ovat tehneet rikosilmoituksia toisistaan.
Angela McCoy haki eron toista vaihetta, hakemuksessa poikkeuksellinen kohta
Myös toinen osapuoli sai tuomion lievästä pahoinpitelystä sekä pahoinpitelystä. Henkilö määrättiin maksamaan 35 päiväsakkoa, josta hänen tuloillaan maksettavaa tuli 1 295 euroa. Lisäksi hänkin joutui maksamaan merkittävät korvaukset.
Asiaa käsiteltiin ensin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Toisen osapuolen valituksen johdosta asia eteni Turun Hovioikeuteen. Hovioikeus ei kuitenkaan tehnyt uutta pääkäsittelyä, ja käräjäoikeuden ratkaisu jäi osittain voimaan.
Toista osapuolta syytettiin alkuun myös tietomurrosta sekä toisesta lievästä pahoinpitelystä, mutta syytteet hylättiin jo käräjäoikeudessa. Moilanen väitti toisen osapuolen murtautuneen Moilasen tietokoneelle ja ottaneen kuvakaappauksia muun muassa valokuvista sekä tämän Tinder-profiilista.
Myös Moilasta syytettiin kolmannesta lievästä pahoinpitelystä sekä viestintärauhan rikkomisesta, mutta nämäkin syytteet kaatuivat käräjäoikeudessa.
Seiskan tavoittama Moilanen kertoi olevansa omien sanojensa mukaan syytön kaikkeen.
- Tuomio on epätasa-arvoinen, ja Suomen oikeusjärjestelmä on erittäin epätasa-arvoinen, mies kommentoi.
Moilasen mukaan toinen osapuoli on hänen exänsä.
Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.