Sanna Kiisken härskin vedätyksen uhri: Sanna onnistui manipuloimaan muita vastaan

Sanna Kiiski
Mainos
Mainos päättyy

Seiska uutisoi aikaisemmin, kuinka tv:stä ja radiosta tuttu toimittaja Sanna Kiiski, 47, lainaili vuoden aikana ihmisiltä arvoesineitä ja veikin niitä panttilainaamoihin.

Nyt kolme Sannan uhreiksi joutunutta keskisuomalaista kertoo, millaiseen painajaiseen he joutuivat.

Kaikki sai alkunsa, kun Veikko (nimi muutettu) sai tuttavaltaan viestin.

– Hän kertoi, että Sanna Kiiski etsii alkavaan ohjelmaansa arvoesineitä ja maksaa niistä vuokraa laina-ajalta. Minulta kysyttiin, voisinko lainata ohjelmaa varten joitain sukumme koruja.

Sanna sai uhreiltaan lainaksi arvokkaita ja uniikkeja kultakoruja. – Osa näistä on perintökalleuksia, yksi uhreista kertoo.
Sanna sai uhreiltaan lainaksi arvokkaita ja uniikkeja kultakoruja. – Osa näistä on perintökalleuksia, yksi uhreista kertoo.
Mainos
Mainos päättyy

Nyt puhuvat Sanna Kiisken petosvyyhdin uhrit: Häpeämme hyväuskoisuuttamme!

Sanna lupasi maksaa arvoesineistä hyvän viikkovuokran sekä sakot, mikäli arvoesineiden palautus viivästyisi. Sakkoa piti kertyä jokaisesta ylimääräisestä päivästä. Kaiken lisäksi korut oli vakuutettu 100 000 eurosta.

Samalla myös Veikon Riitta-vaimon (nimi muutettu) serkku, Sofia (nimi muutettu) lähti lainaajaksi.

Ystävykset lainasivat Sannalle sukukorujaan hyvässä uskossa.

– Kyseessä on 18 karaatin kultakorut. Osa niistä on ainutkertaisia perintökalleuksia. Tunnearvoltaan ne ovat mittaamattoman arvokkaita. Jos jotain hintaa näille pitäisi arvioida, niin puhutaan kymmenistä tuhansista, Veikko toteaa.

Seurapiirikaunotar kaipaa Sanna Kiiskeltä lainatavaroita takaisin: merkkilaukkuja ja -koruja kateissa 10 000 euron edestä

Mainos
Mainos päättyy

Kun sovittu lainaviikko oli kulunut, Sanna ei vastannutkaan kolmikon yhteydenottoihin. He alkoivat todella huolestua ja kääntyivät jopa toisiaan vastaan.

– Sanna onnistui manipuloimaan minut niin, että uskoin Riitan ja Sofian sotkeneen kaiken, ja aloin riidellä heidän kanssaan, Veikko myöntää.

Lopulta Riitta ja Sofia saivat Veikon silmät avautumaan. Mitä pidemmälle korujen palautus venyi, sitä suuremmaksi tuska kasvoi.

Seiska on nähnyt haastateltavien tekemän vuokrasopimuksen ja toimituksella on tiedossa myös heidän oikea henkilöllisyytensä. Perhesyistä he esiintyvät jutussa peitenimillä, koska häpeävät hyväuskoisuuttaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Sanna Kiisken härskin vedätyksen uhri: Sanna onnistui manipuloimaan muita vastaan