Netta-rakas on sarjavaras! Suomalaisen julkkismiljonäärin tuore vaimo paljastui rötösrouvaksi

Netta-rakas on sarjavaras! Suomalaisen julkkismiljonäärin tuore vaimo paljastui rötösrouvaksi

Netta Kukkonen on tuomittu toistuvasti vankeuteen eri rikoksista.

Mainos
Mainos päättyy

Kauramaitobisneksellä multimiljonääriksi rikastunut Juha-Petteri ”JP” Kukkonen, 44, on kuluvan vuoden kiinnostavimpia uusia julkkiskasvoja. Hän nousi kansan tietoisuuteen tammikuussa, kun hänen elämäkertansa Kaurakuningas (WSOY) julkaistiin.

Vain muutama viikko kirjan ilmestymisen jälkeen JP tapasi Tinderissä Netta-nimisen naisen. Suhde eteni salamavauhtia. Pari meni kihloihin huhtikuussa, ja häitä tanssittiin jo toukokuussa vain kolmen kuukauden tuntemisen jälkeen.

Siitä lähtien pari on ollut Helsingin suihkuseurapiirien vakiokasvoja. Myös naistenlehdissä he ovat olleet haluttua tavaraa, esimerkiksi marraskuussa he hehkuttivat onneaan Me Naiset -lehdessä kolmen aukeaman verran. Pari esitteli lehdessä kotinsa ja avasi rakkaustarinansa taustat.

JP ja Netta palasivat viime viikolla Lontoosta. Ökypari kipaisi shoppailureissulla.
JP ja Netta palasivat viime viikolla Lontoosta. Ökypari kipaisi shoppailureissulla.
Mainos
Mainos päättyy

Netta kavalsi pohjakassan

Seiskan tekemän selvityksen mukaan Netta on mitä ilmeisemmin unohtanut rakastumisen huumassa kertoa siipalleen värikkäistä taustoistaan. Netta on nimittäin tuomittu lukuista eri rikoksista, kuten varkauksista.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta selviää, että Netta tuomittiin vuonna 2021 kavalluksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Vaaleaverikkö oli K-marketin kassalla vuosien 2018–19 aikana työskennellessään anastanut pohjakassasta yli 5 500 euroa.

Netta myönsi oikeudessa menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla. Vankeusrangaistuksen lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan yli 11 000 euroa erilaisia vahingonkorvauksia ja asianajokuluja. Vankeustuomion koeaika päättyi nyt perjantaina 8. joulukuuta.

K-kauppias asensi takahuoneeseen piilokameran, joka käräytti kassaneitinä työskennelleen Netan.
K-kauppias asensi takahuoneeseen piilokameran, joka käräytti kassaneitinä työskennelleen Netan.

Varasteli Stockmannilla

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta puolestaan paljastuu, että Netta kävi varkaissa tammikuussa Stockmannilla vain muutamia päiviä ennen kuin tapasi ensimmäisen kerran kauramiljonäärin. Tuulikaapissa myymäläetsivien nappaamaksi joutuneen Netan hallusta löytyi anastettuja tuotteita 1 789 euron arvosta.

Mainos
Mainos päättyy

Netan hallusta löytyi muun muassa Acne Studion laukku, Toteme-merkkiset muotifarkut ja Polo Ralph Laurenin kauluspaita. Kaikki tuotteet olivat menneet myyntikelvottomiksi, kun Netta oli repinyt niistä hälyttimet irti.

Vartijat löysivät roskiksesta tupakka-askin, jonka sisälle Netta oli piilottanut hälyttimet. Kauluspaidan Netta oli pukenut päälleen ja hikoillut sen myyntikelvottomaksi.

JP on kertonut netonneensa kauramaitokaupoilla kahdeksan numeroisen summan, mutta tarkkaa rahamäärää hän ei ole paljastanut.
JP on kertonut netonneensa kauramaitokaupoilla kahdeksan numeroisen summan, mutta tarkkaa rahamäärää hän ei ole paljastanut.

MolyBros esittelee tv:ssä leveää elämää: ”Suomalaiset eivät tykkää puhua rahasta”

Takki pilalla

Kiinnioton jälkeen heräsi myös epäilys, että Netta on käynyt Stockmannilla säännöllisesti varkaissa loppuvuoden 2022 aikana. Poliisi teki kotietsinnän hänen asuntoonsa, mistä löytyi tuhansien eurojen arvosta tavaratalosta varastettua omaisuutta. Joukossa oli muun muassa Artekin jakkara sekä lukuisia merkkivaatteita.

Netta oli myös varastanut yli tuhannen euron arvoisen Moncler-untuvatakin, joka saatiin myyntikelvottomana takaisin.

Mainos
Mainos päättyy

Ovelana oikeudessa

Netta sai syytteen kolmesta varkaudesta ja näpistyksestä. Hän yritti oikeudessa saada lievempää tuomiota.

– Myönnän varkauden yrityksen, koska en ollut vienyt tavaroita ulos tavaratalosta. Myymäläetsivät ottivat minut kiinni tuulikaapissa, joten kyseessä on pikemminkin varkauden yritys, Netta selitti tammikuussa tapahtuneesta rötöksestään.

Oikeus ei lämmennyt selityksille, vaan Netta sai tuomion kaikista syytekohdista syyttäjän vaatimusten mukaan. Kolme viikkoa sitten annetun tuomion mukaan Netta sai jälleen vankeutta.

Nyt hänet tuomittiin 55 vuorokauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin. Koeaika päättyy marraskuussa 2025.

Netalla oli täysi työ saada parin merkkilaukut ulos taksin takaluukuista viime viikolla.
Netalla oli täysi työ saada parin merkkilaukut ulos taksin takaluukuista viime viikolla.

Netta Seiskalle: Ei ole rikosrekisteriä

Seiska tavoitti Netan viime viikolla kommentoimaan rötöstaustaansa. Hän väitti toimittajalle, ettei tuomioita ole.

– Ei ole mitään kommentoitavaa, koska minulla ei ole mitään rikoshistoriaa, Netta lausui.

Kuka JP Kukkonen

Netta-rakas on sarjavaras! Suomalaisen julkkismiljonäärin tuore vaimo paljastui rötösrouvaksi

· Syntynyt 1.3.1979 Sotkamossa

· Tuli miljonääriksi kauramaitobisneksellä

· Myi Kaslink-yrityksen Fazerille

· Kertonut omaisuutensa olevan 8-numeroinen

· Tunnettu playboy

· Puhunut avoimesti päihdeongelmastaan

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan