Anneli Auerin ex-mies sai tuomion poikansa pahoinpitelystä – tästä on kyse
Anneli Auerin ex-mies Jens Ihlen (ent. Kukka) aikuiset pojat ovat luoneet kuvan väkivaltaisesta, lapsiaan pahoinpitelevästä miehestä. Seiska selvitti, mistä on kyse.
Jens Ihle tuomittiin vuonna 2013 Anneli Auerin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.
Videolla Jens Ihle kertoo vankila-ajoistaan.
Mies on alusta asti kiistänyt syyllisyytensä, ja nyt oikeutta käydään uudestaan, kun Auerin nuorempien lasten muuttuneet kertomukset aiheuttivat korkeimman oikeuden purkutuomion.
Annelin vanhimman lapsen kertomus on aina pysynyt samana, ja hän on säännönmukaisesti kiistänyt kyseiset teot, mutta aiemmissa oikeudenkäynneissä hänen kertomustaan ei ole uskottu.
Pojilta karu analyysi
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa uudelleen alkaneen istunnon aikana Jens Ihlen kaksi yli 30-vuotiasta poikaa maalailivat isästään synkän kuvan.
Pojat olivat oikeudessa syyttäjän kutsumina todistajina, ja heitä kuultiin isänsä luonteeseen ja käytökseen liittyvistä asioista.
Jo aiemmin Jensin kuulemissa oli paljastunut, ettei isällä ja pojilla ole minkäänlaista yhteyttä. Poikien välit myös isän puolen sukulaisiin ovat katkenneet.
– Tietysti olen tietoinen, miten heillä menee ja hyvillä mielin siitä, että he ovat korkeakoulutettuja ja pärjäävät hyvin elämässään, Ihle kertoi omassa kuulemisessaan.
Kun Jens tutustui Anneliin vuonna 2007, hän kertoi olleensa käytännössä kuin yksinhuoltaja. Hän korosti, että hänellä ja ex-vaimolla oli yhteishuoltajuus, mutta pojat asuivat hänen luonaan. Tuolloin pojat olivat 14- ja 16-vuotiaita.
– Erotilanteessa lasten äiti kävi oikeusteitse kamppailua, ja se oli raskasta aikaa myös lapsille. He ilmoittivat, että halusivat asumaan minun kanssani, Jens kertoi omassa kuulemisessaan.
”Jatkuvaa väkivaltaa”
Oikeudessa Jensin molemmat pojat vahvistivat, etteivät he nähneet Auerin lapsissa mitään vammoja.
Silti he molemmat heittivät salissa epäilyksiään ilmoille. Yksi tällainen seikka oli, kun Auerin poika esitti heidän väittämänsä mukaan kysymyksen ”tekeeks teiän isä teillekin tolleen?”, kun hän tuli saunasta.
Salissa Ihlen juristi Kaarle Gummerus ihmetteli, milloin syyttäjän todistajana olleen, nyt jo aikuisen miehen päähän oli tuollainen asia ”pulpahtanut” mieleen. Kumpikaan pojista ei ollut aiemmin maininnut Auerin pojan erikoisesta kysymyksestä mitään, mutta he molemmat toivat kysymyksen esiin tällä kertaa.
– Tämä tuli mieleen jossain kohtaa kuulustelun ja oikeudenkäynnin välissä, Ihlen poika vastasi.
Molemmat Ihlen pojista maalasivat isästään rajun kuvan. He kertoivat kokeneensa isänsä tekemää väkivaltaa ”useamman kerran viikossa” tai ”jatkuvasti”.
Etenkin vanhempi pojista, kohta 34-vuotias, kertoo isänsä olevan ”sairaalloisen manipulatiivinen, kontrolloiva friikki”.
Käsirysy johti tuomioon
Seiska sai käsiinsä Jensin vuonna 2011 saaman tuomion, jossa pojat kuvailivat todistelutarkoituksessa isänsä pahoinpidelleen heitä koko lapsuuden ajan.
Tuomion mukaan väkivalta on ollut esimerkiksi tukistamista ja luunappeja.
Yksi voimakkaampi väkivaltatapahtuma oli se, kun nuorempi veljeksistä oli käyttänyt alkoholia 16-vuotiaana. Tuolloin isä oli hänen kertomuksensa mukaan nahkavyöllä hakkaamalla pakottanut pojan paljastamaan henkilön, jolta hän oli saanut alkoholia.
Sakkotuomioon johtanut väkivalta kohdistui vanhempaan, tuolloin jo täysikäiseen poikaan. Perheen kotona tapahtui käsirysy, jonka seurauksena aikuinen poika kaatoi isänsä lattialle. Tilanteessa pojan paita repeytyi ja polvi kipeytyi. Pojan mukaan tilannetta edelsi jo päivällä käyty keskustelu, jonka seurauksena isä-Jens olisi töninyt ja läimäytellyt häntä.
Jens kiisti tapahtuneen.
Pojat hakkasivat isänsä
Kaksi päivää myöhemmin tilanne kolmen miehen perheessä eskaloitui uudestaan, ja tällä kertaa myös pojat saivat syytteen isänsä pahoinpitelystä.
Käräjäoikeuden selostuksen mukaan Jens olisi työntänyt aikuista poikaansa ulos ovesta. Kun se ei onnistunut, hän olisi tarttunut poikaa hiuksista kiinni. Jens kiisti käyttäneensä tilanteessa väkivaltaa.
Joka tapauksessa aikuinen poika oli napannut isänsä niskalenkkiin ja pyytänyt kahta vuotta nuorempaa pikkuveljeään apuun. Pojat pahoinpitelivät isäänsä noin minuutin ajan lyöden häntä päähän kymmeniä kertoja.
Tuomion mukaan isän vammat osoittivat sen, että poikien lyönnit olivat osuneet ja olleet kohtuullisen voimakkaita.
Poikien syyte hylättiin
Poikien väkivaltasyyte hylättiin, sillä sen katsottiin olevan itsepuolustusta.
Oikeudessa kuultiin todistajina Jensin ex-vaimoa eli lasten äitiä sekä ex-naisystävää. He molemmat todistivat Jensin väkivaltaisuudesta, mutta oikeuden mukaan naisten havainnot olivat liian kaukana käsiteltävistä tapahtumista. Samat naiset olivat syyttäjän todistajina myös tuoreimmassa oikeuskäsittelyssä. Ex-naiset eivät ole väitetyistä pahoinpitelyistä tehneet koskaan rikosilmoitusta.
Sen sijaan Jensin väkivallattomuuden puolesta todista kaksi miestä, joista toinen oli Jensin isä ja toinen myöhemmin kansanedustajaksi edennyt mies.
Käräjäoikeuden mukaan poikien kuvaama väkivalta on ollut sellaista, että Jensin todistajien mahdollisuudet sen havaitsemiseen ovat olleet varsin vähäiset.
Paita repesi – polvi kipeytyi
Jensin 18-vuotias poika vaati korvauksia revenneestä paidasta 20 euroa sekä kivusta ja särystä 1 000 euroa. Käräjäoikeus katsoi hänen vammojensa ollen suhteellisen pieniä, joista vakavin oli ollut polven kipeytyminen.
Poika oli kertonut jo aiemmin polven vaivanneen häntä useiden viikkojen ajan, sillä hän joutui kesätöissään työskentelemään osin polvillaan. Niinpä käräjäoikeus hyväksyi vain 500 euron korvausvaatimukset kivusta ja särystä, repeytyneen paidan lisäksi.
Lisäksi poika vaati korvausta ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden loukkaamisen aiheuttamasta kärsimyksestä, viitaten takavuosien luunappeihin ja tukisteluihin. Tämän vaatimuksen käräjäoikeus hylkäsi.
Oikeus: väkivalta vähäistä
Käräjäoikeuden mukaan Jensin tekemä väkivalta oli ollut vähäistä, kuten tönimistä, työntämistä, läimäyttelyä ja hiuksista repimistä. Hänet tuomittiin 50 päiväsakkoon.
Jens sai tuomion 21.6.2011. Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin hänet vangittiin epäiltynä Anneli Auerin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
– Minun kohdallani se helvetti alkoi 8.9.2011, Jens totesi omassa kuulemisessaan.
Vangitsemisen seurauksena hänet lopulta tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen.
Jens Ihle on kiistänyt syyllisyytensä lasten seksuaalirikoksiin. Oikeutta käydään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vielä tammikuun 15. päivään saakka.