Yllätyskäänne Temptation Island Suomessa – Leevi tyrmistyy iltanuotiolla – Josku herää kahden miehen välistä: ”Huolestuttavasti näyttää siltä…”

Temptation Island Suomessa biletetään keskiviikkoiltana seksimessujen mukaisesti. Teemabileet saavat myös fyysisiä piirteitä, kun esimeriksi Eve päätyy harrastamaan seksiä sinkku-Rassen kanssa.
Varatuista naisista kunnioittavimmin on käyttäytynyt Josku, joka on jo keskustellut kihloista kumppaninsa Leevin kanssa. Kristilliset arvot omaava pariskunta on pitänyt kiinni rajoistaan, mutta torstain iltanuotiolla Leevi näkee jotain mitä olisi voinut jäädä näkemättä.

Videolla näkyy kuinka Josku saa keskiviikkoillan bileissä vuolaasti kehuja niin Jepeltä kuin Karimilta. Nainen ruoastaan kehrää miesten kehutulvan keskellä ja illan kehittyessä kaikki kolme päätyvät vielä samaan sänkyyn nukkumaan.
Video ei Leeviä miellytä.
- Harmittaa, mutta eihän siellä oikeasti ole mitään tapahtunut. Ei siellä vielä rajoja rikottu, mutta kyllä se huolestuttavasti näyttää siltä, että siihen suuntaan se on menossa, Leevi saa sanottua.
Illan grillimaisteri eli Sami Kuronen ei päästä Leeviä helpolla ja kysyykin tältä, että eikö Leevi muista kehua tyttöystäväänsä. Josku sanoo nimittäin videolla, ettei kukaan ole koskaan kertonut hänelle yhtä kauniita asioita kuin Karim.
- Olen aika varma, että olen puhunut ihanampia asioita Joskulle, Leevi koittaa vakuuttaa.
Kenen sydän ottaa eniten osumaa? Temptation Island Suomi Nelosella keskiviikkoisin ja torstaisin kello 21!