Vuoden Lottana palkittu Aira Samulin: ”Äiti kasvatti lotta-sääntöjen mukaan” – näitä kymmentä käskyä noudattamalla elää kauemmin

Aira Samulin, 94, palkittiin tänä vuonna Lotta Svärd Säätiön Vuoden Lotta -tunnustuksella.
– Isäni oli rajavartiostossa vartiopäällikkö ja äiti lottien puheenjohtaja. Hän teki nuorisotyötä ja järjesti ryhmäliikuntaa, kansantanhuja ja iltamia. Äiti kasvatti meitä lottasääntöjen mukaan.
Aira on säilyttänyt kymmentä käskyä muistuttavat lottasäännöt ohjenuoranaan läpi elämänsä.

– Uskon, että niitä noudattamalla elää kauemmin. Kunnioita vanhempia ja vanhuksia, vältä vihaa. Toiset ihmiset pitää ottaa huomioon, Aira luettelee.
Aira Samulin terveellisistä elämäntavoistaan: Olen tarpeeksi vanha ryyppäämään!
1. Rakasta Jumalaa yli kaiken
2. Rakasta sekä palvele kotiasi ja isänmaatasi
3. Huomaa luonnon kauneudessa Luojan suuruus
4. Kunnioita mennyttä ja usko tulevaisuuteen
5. Ole hyvä
6. Suorita ilomielin velvollisuutesi
7. Älä lannistu vaikeuksissa
8. Ole hyvä toveri ja rehellinen ystävä
9. Noudata määräyksiä, alistu kuriin ja käyttäydy moitteettomasti
10. Pikkulotta, elä lähimpiesi apuna, ympäristösi ilona, kasva kansallesi kunniaksi.