Vanhempiensa pahoinpitelemä Tony, 5, pelastettiin kuolemalta – sai vihdoin tekojalat!

Tony sai uudet jalat.
Mainos
Mainos päättyy

Viisivuotiaan Tony Hudgellin elämä alkoi synkissä merkeissä. Vain 41 päivän ikäisenä hän päätyi lääkäriin, jossa hoitajat totesivat pienokaisella verenmyrkytyksen sekä 11 murtumaa, jotka eivät voineet olla vahinkoja.

Tällä hetkellä Tonyn tilanne on onneksi jo toinen. Hän sai helmikuussa uudet, oikeat jalkaproteesit taaperoikäisille tarkoitettujen tilalle.

– Pulmana tosin on, että Tony haluaisi juosta, vaikka opettelee vasta kävelemään, adoptioäiti Paula Hudgell, 52, nauraa ilosta liikuttuneena Mirror-lehdelle.

Matka tähän ei ole kuitenkaan ollut helppo. Tony on lyhyen elämänsä aikana kohdannut ihmisen sietämätöntä julmuutta.

Tony on adoptioperheensä kahdeksas lapsi. Sisaruksista vielä kotona olevat treenaavat pojan kanssa.
Tony on adoptioperheensä kahdeksas lapsi. Sisaruksista vielä kotona olevat treenaavat pojan kanssa.
Mainos
Mainos päättyy

Sääri irtosi ja jäi äidin käteen – verenmyrkytys vei pikku-Oliverilta kädet ja jalat!

Tonyn elämän hirviömäisen alun aiheuttivat puolustuskyvyttömän vauvan omat vanhemmat.

"Vilustumisen" takia lääkäriin tuotu Tony oli saanut raajoihinsa murtumia, joiden synnyn voi selittää vain poikkeuksellinen voimankäyttö. Jalkoja näytti väännellyn tai kiskotun huomattavalla voimalla. Lisäksi hänellä oli verenmyrkytys murtumatulehdusten vuoksi, ja sisäelimet olivat pettämässä.

Oikeudessa vanhempia vastaan todistanut lääkäri vertasi vammoja esimerkiksi lapsen pyörittämiseen tai ravisteluun jaloista roikuttaen.

Tony Hudgell näki televisiosta proteesilla pelaavien jalkapallo-ottelun. Se sytytti nuoren britin sydämen haluamaan samaa.
Tony Hudgell näki televisiosta proteesilla pelaavien jalkapallo-ottelun. Se sytytti nuoren britin sydämen haluamaan samaa.

– Tony ei pystynyt meille tullessaan ryömimään, kääntymään vatsalleen tai edes nostamaan päätään, vauvan vammoista oikeudessa todistanut lääkäri kertoi.

Tony otettiin huostaan välittömästi. Ennestään seitsemän lapsen vanhemmat Paula ja Mark Hudgell tulivat katsomaan Tonya kolme kuukautta myöhemmin.

Mainos
Mainos päättyy

– Sydämemme särkyivät, kun Tony avasi ruskeat silmänsä. Niissä näkyi surua, jota yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan, Paula-äiti sanoo.

Uusiin proteeseeihin pitää totutella. Apuvälineitä ja ennen kaikkea intoa Tonylla riittää!
Uusiin proteeseeihin pitää totutella. Apuvälineitä ja ennen kaikkea intoa Tonylla riittää!

Kolmen vuoden hoidon jälkeen Tonyn lääkäreiden piti silti amputoida hänen molemmat jalkansa pelastaakseen lapsen hengen.

Daisyn jalat amputoitiin 1,5-vuotiaana – suosittu lapsimalli asteli catwalkilla Lontoon muotiviikoilla!

Sijaisvanhemmat ajoivat Tonyn biologisten vanhempien tuomitsemista, kun yleinen syyttäjä jo kertaalleen jätti jutun. Tonyn amputointivuonna vanhemmat lopulta saivat 10 vuoden tuomiot.

Tonyn tämä vuosi on alkanut mieluisissa merkeissä. Nähtyään televisiossa jalka-amputoitujen pelaavan proteeseilla jalkapalloa on poika kärttänyt saada itselleen täysimittaiset proteesit.

Kun Tony helmikuussa puki proteesit ja nousi ensi kertaa seisomaan täydessä mitassaan, poika oli haltioitunut.

Mainos
Mainos päättyy

– Katsokaa, miten pitkä olen! Tony huudahti.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan