Uutuusdokumentti paljastaa: Mika Häkkinen oli jo lapsena naurettavan lahjakas – muistelee nöyryyttävää mokaansa pikkupoikana: ”Kaikki tuijottivat”

Martinlaakson oma poika Mika Pauli Häkkinen varmisti uransa ensimmäisen F1-maailmanmestaruutensa syksyllä 1998 Japanin legendaarisella Suzukan radalla.
Vantaalaisnuorukaisen matka moottoriurheilun huipulle oli kuitenkin alkanut jo vuosikymmeniä aiemmin. Vedonlyöntiyhtiö Unibetin tulevassa dokumentissa suunnataan Espoon Bembölen kartingradalle, jossa 6-vuotias Mika aikoinaan aloitti kilpa-ajamisen.

Itsekriittinen Mika muistelee toimittaja Arto Nybergin haastattelussa muistavansa yhä elävästi jopa lapsuuden kisojensa virheet ja harmituksen hetket.
Hän palaa mietteissään yhteen ensimmäisistä kilpailuistaan:

– Pikkukakaroita oli niin perhanasti siinä luokassa, mutta kaikki meni putkeen. Mä johdin sitä kilpailua, Mika muistelee.
Kierrokset vähenivät vähenemistään. Jo lapsena täysin ylivoimainen Mika luuli lopulta ylittäneensä maaliviivan ja himmaili hissukseen varikolle.
– Jostain syystä ymmärsin, että tultiin maalin. Ajoin varikolle, katsoin faijaa ja hän oli, että mitä sä täällä teet! Kaikki tuijottivat, Mika muistelee dokumentissa.

– Silloin tajusin, että ei jumankauta, oli vielä viimeinen kierros jäljellä. Palasin takaisin radalle mutta olin sitten tietysti koko kisan viimeinen. Kotimatkalla ei paljon juteltu – mahtoiko kotona tulla edes lämmintä ateriaa!
Unibetin Kaikki Mikasta -dokumentti katsottavissa YouTubesta 14.11. alkaen.