Uuh, tältä 60 vuotta täyttävä Meiju Suvas näytti 80- ja 90-luvuilla: Toimi Frederikin puskurina - kuvat ja käänteet laulajakaunottaren uralta!

Laulaja Meiju Suvas täyttää tiistaina 60 vuotta. Synttäreitään hän juhli viikonloppuna Shamrock-ravintolamaailmassa Vantaalla.
– Olen kärsinyt syntymäpäivien alla ikäkriisistä, mutta nyt se saa loppua, Meiju vannoo Seiskalle.

60 vuotta täyttävä Meiju Suvas juhlii koko viikonlopun – ”Minut ylipuhuttiin”
Meiju perusti 13-vuotiaana ensimmäisen oman yhtyeensä, jossa hän soitti rumpuja ja lauloi. Päästyään kauppaopistoon hän kokosi uuden yhtyeen ja siirtyi rumpujen takaa mikin varteen. Yksi koulun oppilaista oli saanut samoihin aikoihin levytyssopimuksen. Meijukin kävi studiossa veljensä kanssa ja levytti reggae-vivahteisen joulukappaleen, jonka luokkakaveri vei kuunneltavaksi levy-yhtiöön.

– Olin 20-vuotias, kun julkaisimme ensimmäinen kappaleeni Rakastuneet lapset. Se ei saanut yhtä suurta huomiota kuin toinen kappaleeni Tahdon sinut, joka on edelleen yksi isoimmista hiteistäni. Kappale oli koko kesän 1982 listaykkösenä.
Tiesitkö?! Meiju Suvaksen ja Teflon Brothersin jättihitin pitikin olla alun perin JVG:n kappale
Meiju vei vuonna 1980 Suosikki-lehden järjestämän Kultainen mikrofoni -laulukilpailun voiton Myrskylässä.
– Pian osakilpailuvoiton jälkeen laulaja Taiska pyysi yhtyettäni esittämään omia kappaleita yleisölle, kun he pitävät taukoa. Minulle tapahtui esityksen aikana valaistuminen ja tajusin, että haluan elättää itseni musiikilla.

Näin Meiju Suvaksen suurin hitti syntyi – ”Nykyään olen kaksimielisempi”
Meiju osallistui vuonna 1981 Suomen euroviisukarsintoihin Frederikin kanssa. Hän lauloi Titanic-kappaleen taustoja Kaija Koon, Helena Lindgrenin ja Tuire Pentikäisen kanssa.
– En tuntenut Kaijaa tai muita ennestään. Tutustuimme Kaijan kanssa, ja hän osallistui sittemmin muun muassa 30-vuotissyntymäpäivilleni. Olisi kiva tehdä hänen kanssaan jotain yhteistyötä, kuten ylipäätäänkin muiden artistien kanssa.
Frederik nappasi Meijun kesäkiertueelleen.
– Lupauduin kiertämään hänen kanssaan kaksi kesää. Pidin lupaukseni, vaikka ennen toista kesäkiertuetta ilmestyi Tahdot sinut -hittini, ja keikkoja oli tosi paljon. Teimme kesän aikana peräti 90 yhteiskeikkaa, Meiju kertoo.


Hän toimi välillä Frederikin tulkkina, kun muut eivät saaneet Reetun puheesta selvää.
– Meillä ei ollut kesäromanssia, mutta Frederikin ympärillä pörräsi niin paljon naisia, että hän turvautui minuun ja toimin puskurina.
Laulaja Meiju Suvas ihmettelee, miksi ei kelpaa Vain elämää -ohjelmaan: Eikö minusta tykätä?!
Meiju teki ennen vuosituhannen vaihdetta elämäntaparemontin ja pudotti painoaan 20 kiloa.
– Sain siitä myös paljon huonoa palautetta. Minua syytettiin anoreksiaan lietsomisesta. Nykyään minua ärsyttää kaikki kokeilukaudet. Tärkeintä on, että pysyy terveenä. En ota enää paineita ulkonäöstäni. Haluan olla siinä kunnossa, että pystyn liikkumaan. Harrastan vesijuoksua, ja minulla on loistava personal trainer.
Diskokuningatar Meiju Suvas: Korkokengät vioittivat jalkapöytäni!
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!