Uskomatonta! Tarja Turunen ja Marko Hietala soittavat yhteiskeikan

Ex-Nightwish-jäsenet Marko Hietala, 57, ja Tarja Turunen, 45, lyövät hynttyyt yhteen kesällä.
Katso tuoreet Seiskan viihdeuutiset:
Yllätysuutisessa kerrotaan, että parivaljakko vetää yhdessä keikan Savonlinnassa sijaitsevassa historiallisessa Olavinlinnassa 4. elokuuta. Molemmat soittavat konsertissa omat keikkansa. Markon soittoaika on kello 19, kun Tarjan kello 21.
Parivaljakko valtaa lavan myös Sveitsin Prattelissa 8. heinäkuuta.
Tarjan keikoilla on kuultu vanhoja Nightwish-hittejä cover-versioina. Faneille saattaakin olla tiedossa melkoista nannaa, sillä Tarjan keikoilla on kuultu esimerkiksi Planet Hell -kappaletta. Kyseisellä biisillä laulaa myös Marko, joten konsertti olisi oiva tilaisuus saada parivaljakko lavalle yhdessä, vaikka he vetävätkin omat keikkansa.
Huh! Näin villisti Tarja Turunen, 45, taipuu - hurja kuva
Tarja lähti Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin bändeihin kuuluvasta Nightwishistä riitaisissa merkeissä vuonna 2005. Hänet korvasi ruotsalainen Anette Olzon, joka jätti yhtyeen kesken kiertueen. Alankomaalainen Floor Jansen liittyi Nightwishin sessiojäseneksi vuonna 2012, ja vuonna 2013 hänet kiinnitettiin pysyvästi yhtyeen laulajaksi.
Marko puolestaan ilmoitti tammikuussa 2021 jättävänsä yhtyeen. Uran lopettamisen syyksi hän kertoi muun muassa suurten suoratoistopalvelujen epäoikeudenmukaisuuden artisteja kohtaan. Hänen mielestään palvelut eivät maksa luoville muusikoille riittävästi heidän työstään.
Molemmat siirtyivät lopettamisensa jälkeen soolourille.
Marko kertoi elämäkertakirjassaan Ruostumaton (toim. Timo Kangasluoma, Docendo), että juuri hän ehdotti ensimmäisenä Tarjan potkuja.
- Se olin minä, joka sanoi ensimmäisenä, ettemme voi jatkaa enää näiden kahden kanssa, Marko kirjoitti tarkoittaen Tarjaa ja tämän aviomiesta Marceloa.
- Tulimme sitten kaikki siihen tulokseen, että meidän on erotettava Tarja.