Urheilutoimittaja Kaj Kunnaksen elämä oli parista tunnista kiinni: Menetin miljoonia aivosoluja

Urheilutoimittaja Kaj Kunnas, 58, tietää, miten yllättäen elämä voi muuttua ja miten pienestä ihmishenki on kiinni.
Elettiin vuotta 2016, ja Kaj oli vasta palannut työmatkalta Puolasta kotiinsa Karjaalle. Hän heräsi seuraavana aamuna aavistamatta, mitä ratkaisevaa juuri nyt tapahtuisi.
– Pesin hampaat, laitoin deodoranttia kainaloon ja sitten yritin laittaa dödöpurkin hyllylle. Yhtäkkiä tuntui kuin lämmintä hunajaa valuisia pitkin poskea.
– Istuin pöntölle ihmettelemään, ja näin peilistä, miten toinen poskeni roikkui, ja samalla puhe puuroutui. Jos jotain olen osannut, niin puhua. Sitten en vain osannut, Kaj muisteli Aivopankin lanseeraustilaisuudessa.

Kaj Kunnas sai vyöruususta kasvohalvauksen: Olin sokeutua!
Onnekseen Kaj ei jäänyt yksin vaan juoksi naapuriin, josta soitettiin hänelle ambulanssi.
Vajaat kaksi tuntia myöhemmin Kaj makasi sairaalassa liuotushoidossa. Hän oli saanut aivoinfarktin.
Elämä oli ollut parista tunnista kiinni.

– Arvioitiin, että minulla tuhoutui 5–6 miljoonaa aivosolua minuutissa. Vaimoni ei oikein siihen usko, kun minulla ei kuulemma voi olla niin montaa.
Jälkikäteen Kaitsu sai tietää, että neljä tuntia on raja, jonka jälkeen hoitoihin ei enää ryhdytä.
Meilahdessa Kaj sai parasta mahdollista hoitoa.
– Se oli kuin formulavarikolla olisi ollut, kaikki tehtiin minun hyväkseni, Kaj kiittää.