Tv:stä tuttu Myynti-Miksu Kulechov pääsi viimein talousasioissa jaloilleen – pyörittää baaria Espoossa: ”En ole enää velkainen paska!”

Espoon Kilossa teollisuusalueella, paikassa, josta ei odottaisi baaria löytyvän, voi törmätä telkkarista tuttuun kapakkaan. V###n puhelinmyyjät ja Miksun baari -sarjoista tunnettu Mihail ”Miksu” Kulechov, 31, pyörittää varastorakennuksessa Miksun baaria.
– Perustimme baarin, ennen kuin tiesimme tekevämme ohjelman siitä, Miksu kertoo Seiskalle huurteisten äärellä viihtyisästi sisustetussa kapakassaan.
Miksun baari -ohjelman toinen tuotantokausi on jo pyörähtänyt käyntiin Foxilla. Toisin kuin ensimmäisellä kaudella, jossa Miksu ja kumppanit pyörittivät kuukauden ajan baaria Espanjassa, toisen tuotantokauden baari on olemassa ohjelman jälkeenkin.

– Kuvauspalkkio, jonka ensimmäisestä Miksun baari -tuotantokaudesta sain, on mennyt kokonaan tähän baariin. Ei tämä vieläkään tuota, mutta olemme saaneet laskut maksettua. Toivottavasti ihmiset löytävät tänne, kun ohjelma on telkkarissa. Baaria on tarkoitus pitää ainakin kesän yli ja pidempäänkin.
Ohjelman kuvauksissa Miksu ja kumppanit muun muassa lähtevät Espanjaan hakemaan pienpanimo-oluita baariinsa. Ne kaikki ovat jo päätyneet parempiin suihin.
– Joimme melkein kaikki jo matkalla.
KATSO MYÖS: Tosi-tv-tähti Miksu Seiskan seitsemän tuopin haastattelussa: Tämä oli överein kohtaus koskaan - katso video!
Televisioruudun ulkopuolella Miksun elämä ei kuitenkaan ole sitä promillepäissä örveltämistä, jolta se tv:ssä näyttää.

– En ole päässyt aikoihin baariin, ellei omassa baarissa kaljoittelua lasketa. Ohjelmassa olen tiskin takana, mutta todellisuudessa olen baarin kasvot ja tiskin takana vain muutaman kerran kuussa.
Myyntimies Miksu kertoo lapsestaan: Pääasia on, ettei hän näytä naapurilta!
Suomen örvellys-tosi-tv:n kuningas elää nykyään rauhallista perhe-elämää kihlattunsa ja lapsensa kanssa. Esikoistytär Milla syntyi vuoden 2016 lopulla.
Kesken haastattelun Miksu jysäyttää uutisen: toinenkin lapsi on tulossa, ja laskettu aika on elokuussa.
– Ensimmäistä lasta harjoittelimme pitkään, mutta toinen tuli treenaamatta. Kihlattuni soitti minulle paniikissa, että miten tässä näin kävi. Minä sanoin, että antaa tulla vaan, talous on kunnossa.
Tosi-tv-tähti Miksun hääyllätys: testasi rakkaansa huumorintajua!
Miksun ja kihlatun piti mennä toukokuussa Tallinnassa naimisiin.

– Emäntä olikin sitä mieltä, ettei halua olla hääkuvissa raskausmahan kanssa. Päätimme siirtää häitä vuodella.

Lapsen sukupuolta Miksu ei vielä tiedä.
– Toivottavasti se on poika, jotta pääsisi jalkapallotaitoja verestämään, mutta kuten sanottu, suuret rakastajat saavat aina tyttöjä. Ehkä se kahdeksas lapsi on sitten poika, Miksu nauraa.
Miksu on viimein päässyt taloudellisesti jaloilleen. Hän on saanut ulosottonsa maksettua ja perustanut Viroon riskisijoitusyhtiön, joka sijoittaa kryptovaluuttaan. Hän paljastaa sukulaisensa tehneen itsestään jo miljonäärin kryptovaluuttasijoituksilla. Baaristakin löytyy kryptovaluutta-automaatti.
Miksun baarin Miksu ohjelmassa nähtävistä julkkiksista: Kaikki olivat kännissä!
Miksulla on monta rautaa tulessa. Muiden bisnesten lisäksi hän myy yrityksille sähköä.
– Taloudellinen tilanteeni on todella hyvä. En ole enää velkainen paska, Miksu toteaa viitaten sitaattiinsa, joka oli Seiskan otsikkona vuonna 2015.
Tuolloin hänellä oli ulosotossa yli 14 500 euroa. Televisionäkyvyys on auttanut liiketoimia, mutta hän ei silti tiedä, onko lisää ohjelmia luvassa.
– Jos nyt joku tulisi sanomaan, että tehkää viides tuotantokausi, niin sanoisin, että etsikää joku muu, hän nauraa.
Baaristaan kertovan tosi-tv-sarjan ja nuoruuden baarihommien myötä Miksu on kehittynyt oivaksi baarimikoksi. Hän kehitteli Seiskalle kädenkäänteessä nimikkodrinkin. Drinkissä näkyvät tietenkin Seiskan värit punainen ja keltainen.
– Seiskaan tulee Kiitos-viinaa, joka on suomalaisen porukan Tallinnassa tislaamaa juomaa. Sitä saa Eckerö Linen laivoilta ja pian myös Alkosta.
Tarvittaessa drinkin voi tehdä vaikka Kossusta, mutta aito Seiska tehdään Kiitos-viinasta. Se maistuisi varmasti Nykäsen Matillekin, Miksu veistelee.
Seiska-drinkki
– 7 cl Kiitos-viinaa
– Schweppes Russchiania
– Karpalomehua
– Jäitä
– Sitruuna tuomaan keltaista punaisen kylkeen