Tuore kuva Jare Tiihosesta herätti fanien huolen – räppäri ilmestyi pikkujouluihin

Jare Tiihonen
Mainos
Mainos päättyy

Rap-artisti Cheek eli Jare Tiihonen, 40, kiinnitti fanien huomion ilmestymällä väsyneen näköisenä Sony Music Finlandin torstaisiin pikkujouluihin.

Pikkujouluihin oli kutsuttu lukuisia julkisuudesta ja erityisesti musiikkialalta tuttuja suomalaisia.

Sosiaaliseen mediaan jaetuissa videoissa näyttäytyivät esimerkiksi fitnesstähdet Sonja Aiello ja Pernilla Böckerman, sometähti Linda Manuella sekä sushikohusta tunnettu laulaja Tuuli.

Esiintymislavalle kappaleitaan oli saapunut vetämään muun muassa William.

Mainos
Mainos päättyy

Cheekin yllätyspaluu! Vierailee nousevan räppärin uutuusalbumilla

Juhlissa piipahtanut Jare Tiihonen ikuistettiin yhteiskuvaan räppäri Mercedeksen kanssa.

Aiemmin Mercedes Bentsona tunnettu muusikko, oikealta nimeltään Linda-Maria Raninen, julkaisi valokuvan omalla Instagram-tilillään.

Pian kuvan julkaisemisen jälkeen keskustelupalstoilla havahduttiin Jaren varsin väsyneeseen olemukseen.

Jare tuijottaa kameraa silmät puolitangossa. Kalvakat kasvot paljastavat miehen tummahkot silmänaluset.

- Onpa keekki vanhentunu, eräs kommentoija ihmettelee suorasanaisesti.

Tiihosen elähtänyttä ilmettä kummastellaan myös keskustelupalvelu Jodelissa.

Mainos
Mainos päättyy

- Siis miks tota kuvaa on muokattu, Jare ei näytä iteltään tossa, eräs parahtaa.

- Apua mikä kuva! Ei näytä hyvinvoivalta, toinen harmittelee.

Joutuuko Cheek maksamaan 100 000 euroa Tuomas Enbuskelle? Takavuosien vedonlyönti näyttäytyy nyt uudessa valossa

Linda-Marian jakaman kuvan lisäksi fanit ovat löytäneet myös toisen kuvan Jaresta, joka on otettu mitä ilmeisimmin  marraskuun aikana.

Valokuvan on jakanut omalle Instagram-tililleen Jaren räppäriystävä Brädi.

Kuvassa Jare ja Brädi istuvat ystäviensä kesken portailla.

Mainos
Mainos päättyy

Takarivissä istuskeleva Jare on herättänyt fanien huolen myös tämän otoksen perusteella.

- Jos katotte bradin yhteiskuvan illanvietosta ja zoomaatte Jareen niin on kyllä aika riutuneen näkönen, tuntematon kommentoija toteaa.

Lauttasaaressa kuohuu! Jare Tiihonen ilmestyi kuvioihin – tällaisessa paikassa Cheek viettää useita tunteja päivässä

Seiska uutisoi pari viikkoa sitten Jaren liikkeistä Lauttasaaressa.

Otus-koiran omistaja on viettänyt helsinkiläisessä koirahoitolassa runsaasti aikaa hauvoja paijaillen.

Seiskan tietojen mukaan hoitolan omistaa Jaren lähipiiriin kuuluva henkilö.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan