Toimittajan kommentti: Temptation Island Suomi alkaa arveluttavista lähtökohdista – osallistujien rikostaustat hyväksytään hiljaa

Rakastan tosi-tv-ohjelmia. Kun viime vuonna pääsin vierailemaan Temptation Island Suomen kuvauksissa Levillä, toteutui yksi suurista unelmistani.
Olen seurannut ohjelmaa sen ensimmäisestä kaudesta asti, ja muistan hyvin, miten erilaista tositelevisioaikaa silloin elettiin. Osallistujat olivat kokemattomia, ja useat ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Kun viina alkoi virrata ensimmäisissä juhlissa, piti kotikatsomossa olla popparit valmiina.
Temptation Island Suomi -osallistujaa syytetään törkeästä raiskauksesta
Ohjelmaan halutaan kiinnostavia hahmoja, jotta katsojat jaksavat keskittyä ohjelmaan sen koko 45 minuutin ajan. Kun tähän lisätään vielä alkoholi, on soppa valmis. Alkoholihan tekee ihmisen tyhmäksi. Luultavasti aika lailla kaikki sarjan katsojat ovat myös itse tehneet elämänsä aikana virheitä kännissä.
Juhlien sekoilu oli alussa viihdyttävää katseltavaa. Mutta sekin menee jossain vaiheessa yli, kuten nähtiin ohjelman viidennellä kaudella, kun varattu Juho rupesi väkivaltaisesti heittelemään tavaroita villan pihalla.
Viime vuosina tosi-tv-osallistujien rikostaustoista ollaan uutisoitu ahkerasti. Kun tällä viikolla selvisi, että tämän kauden TIS-sinkkua syytetään vakavasta seksuaalirikoksesta, olin suorastaan järkyttynyt.
Miten sinkkumies, jota syytetään törkeästä raiskauksesta, voidaan ottaa mukaan ohjelmaan, jossa nimenomaan sinkkujen on tarkoitus vietellä varattuja keskellä viinaviidakkoa?
Entäs osallistuja, jolla on väkivaltainen rikostausta?
Arkistovideo: TIS-Mirkku vieraili Iltaroviossa
Soitin ohjelman tuottajalle, Ilari Wirtaselle, joka vastasi seuraavasti.
- Kameramme kuvaavat villoilla vuorokauden ympäri. Kuvaukset ovat aina turvallinen tila osallistujille. Meillä on koko ajan henkilökuntaa paikalla.
Ruotsin Paratiisihotelli-sarjan hyväksikäyttöskandaali on erinomainen esimerkki siitä, miten pahasti pieleen asiat voivat oikeasti mennä. Kuvauksissa oli hyvin samanlainen ympäristö kuin Temppareissa, eli jatkuvasti kuvaavia kameroita on kaikkialla.
Silti syntyi tilanne, jossa mies oli ahdistellut ohjelman sinkkunaisia. Kohu johti siihen, että koko kausi peruttiin.
Erohuhut vellovat! TIS-Amalia etsii uutta asuntoa - onko suhde Aarnen kanssa tullut päätökseen?
Lisäksi Ilari ilmoitti, ettei tuotanto kommentoi osallistujien rikostaustoja. Monet TIS-fanit varmasti kyseenalaistavat, ollaanko Nelosen tai tuotantoyhtiön puolelta edes tarkistettu osallistujien rikostaustoja ennen kuvauksia?
Nelosen hakulomakkeessa on kohta, jossa pyydetään hakijoita ilmoittamaan rikosepäilyistä tai rikosrekisteristä.

Juttelin eilen puhelimitse törkeästä raiskauksesta syytetyn Marlon Secomandin kanssa. Keskustelu sujui hyvin. Sain puhelun aikana kuitenkin tietää, että Marlon oli tullut tietoiseksi, että asiaa tutkitaan jo viime vuoden aikana, eli reilusti ennen kuvauksia.
Jos minä, nuori Seiskan toimittaja, saan selville osallistujien ”salatut” rötöstaustat, niin pitäisi myös tuotannon tai Nelosen kyetä siihen.
Tärkeintä olisi, että tosi-tv-osallistujille taataan turvallinen ympäristö kuvauksissa.